Keskusteluja Keusoten kanssa

Kuka voi varata rokotusajan nyt?

Ehkä tässä haluan nostaa Pornaisten rokotuskattavuuden tason tarkasteltavaksi ihan tiiviisti. Rokotuskattavuuden tasossa on päästy valtakunnallisestikin katsoen hyvää tasoon. Pornaisten rokotuskattavuus on saavuttanut, tai on ollut koko ajan, mutta näkyy nyt täällä tilastoissakin, vastaavasti kuin muut kuntayhtymän alueen rokotuskattavuuden tasot.

Se puhelinpalvelu ei oikein toimi?

Monilla eri elementeillä keusote valmistautuu, tai tekee muutoksia, palvelujen toteuttamistapoihin, ja tässä näyttäisi siltä, että palvelu, joka on otettu omaksi toiminnaksi, niin on tuonut säästöjä tässä kohdassa ostopalveluista, ja siinä mielessä sitten ostopalveluvähenemä näkyy sitten pienentyneinä ostoina. Tässä ollaan neuvoteltu useammankin yhteistyötahon kanssa mahdollisuuksista saada lisähenkilökuntaa palveluihin, ja ajatuksena on, että silloin vapautuu omaa henkilökuntaa toteuttamaan tätä päätehtäväänsä vastaanottotoiminnassa siinä ihan asiakasrajapinnassa, jonka ylivuoto pyritään ohjaamaan yhteistyöpilotissa yhteistyökumppanille.

Onko ihmisten pahoinvointi lisääntynyt?

Erityisesti voidaan sanoa, että hyvinvointikertomukseen vaikuttaa nää koronaepidemian vaikutukset sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön että hyvinvointi- ja terveys eroihin. Alueellisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen organisoitumisen päivittäminen pyritään saamaan vastaamaan alueellisen hyvinvointityön haasteisiin. Lisäksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö on vahvistamisen alla. Tiivistäen voi sanoa, että hyvinvoinnintilan muutokset viime vuoden aikana verrattuna meidän hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden alueelliseen tavoitekohtaiseen lähtotasoon, on sopeuttamisohjelmassa. Hyvinvointisuunnitelman ohessa on raportoitu osallisuusohjelman toteutuminen, joka toki sitten auttaa sitä meidän laajan hyvinvointikertomuksen tekoa, mutta lähtötasoindikattoreista pyl-indeksi valmistuu vasta kesällä 2021.

Joo. Pääsenkö mä tarvittaessa lääkäriin?

Osaava ja riittävä henkilöstö on meidän painopiste- ja kehittämisalue, jossa ammattilaiset tekevät yhteistyötä lähellä asiakasrajapintaa ikään kuin siinä tulevaisuuteen katsovassa ja kehittävässä hengessä. Se, että henkilöstöä meillä riittää, niin on tosi tärkeä asia. Tietopaketeittain, jos tiivistetysti sanon, yhteenveto miltä tää kokonaisuus näyttää, niin siellä pomppaa esille esimerkiksi tuo hallinto. Painopisteessä, siitä näkökulmasta, miten tää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö näkyy kuntalaisen koko elinkaaressa kunnan systemaattisessa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyössä. Alueellisia eroja toki on.

Okei. Millaiset koronarajoitukset on nyt voimassa, ketkä saa nyt kokoontua?

Jos muutamalla sanalla tiivistän, niin Etelä-Suomen aluehallintoviraston 9.4.2021 tekemä tartuntatautilain 58 g mukainen päätös julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevien, ns. korkean tautiriskin tilojen, sulkemisesta on ollut voimassa 28.4.2021 asti. Päätöstä ei jatkettu. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 7.5.2021 tehnyt samansisältöisen jatkopäätöksen aikavälille 17.-31.5.2021. Ja maskisuosituksia tietysti noudatetaan!

Vaalikynä on julkaistu Uusimaa-lehdessä 24.5.2021

Harri Virtasen vappupuhe Halkian työväentalolla 1.5.2021

Tämä on kolmas vappupuheeni Halkian työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Ajattelin, että juuri tänä vuonna voisin puhua suoraan, yrittämättä muuttaa sanomaani kaikille sopivaksi. Pohjustukseksi luin kaksi vuotta sitten pitämäni puheen. Enpä minä siinäkään ollut itseäni sensuroinut tai muuttanut ajatteluani salonkikelpoisemmiksi.

Siinä puheessa kerroin kotiseudustani 1970-luvulla saastuneen Kymijoen varrella. Nykyisen kotiseutuni läpi virtaa Mustijoki. Kymijoki on vuosikymmenten aikana kunnostettu virkistys- ja kalastuskäyttöön, Mustijoen tila taas on häpeäksi meille.

Puheessani esitin konkreettisen ehdotuksen: ehdotin luonto- ja ympäristötoimikunnan perustamista Pornaisiin. Sellainen perustettiinkin asukas- ja kyläyhteisö POKSin alaisuuteen. Se on poliittisesti sitoutumaton lähiluonnosta kiinnostuneiden asukkaiden foorumi.

Vappu, kuten muutkin juhlapyhät, olivat lapsuudessani hankalaa aikaa. Siinä ei kummoinen ennustaja tarvinnut olla, että vapun tapahtumat tiesi etukäteen. Isä joi vapunaatosta lähtien seuraavaan työpäivään asti ja riitely jatkui vapun yli. Minun syntymäpäiväni 2.5. jäi usein juhlinnan jalkoihin. Tuli torjuttu ja unohdettu olo.

Niinpä ajatukseni tänään on niiden puolella, joille vappu merkitsee jonkun läheisen kaatokänniä. Vanhempien runsas päihteiden käyttö näkyy lastensuojelussa. Se on huostaanottojen tavallisimpia syitä: 30 – 50 prosenttia johtuu päihdeongelmista, alle 12-vuotiaitten kohdalla osuus on vielä suurempi. Alkoholin käytön välillisiä kustannuksia yhteiskunnalle on viimeksi tutkittu yhdeksän vuotta sitten. Silloin arvio oli yli 2 miljardia euroa. Puhumattakaan koko elämänkaaren mittaisesta inhimillisestä kärsimyksestä. Mielenterveysongelmien hinta on vielä suurempi, 11 miljardia euroa.

Edes nämä rahasummat eivät saa meitä hereille.

Olen neljä vuotta vaikuttanut puoluepoliittisesti. Puolet tästä ajasta on ollut pandemian varjostamaa. Aikaisemmin pyrin ymmärtämään elämää taiteen kautta enkä sitä tietenkään ole kokonaan jättänyt. Terapiatyössä taas saan olla kanssakulkijana ihmisille monenlaisissa muutoksissa. Vaikuttaminen, osallisuus ja osallistuminen ovat osa ihmisen hyvinvointia, tapa olla elämässä kiinni, masennuksen vastalääkettä.

Pornaisissa on ollut turvallista elää korona-aikana. Metsään on päässyt kotiovelta ja tartuntariski on ollut vähäinen. Olemme olleet koronaparatiisissa, hyvien etäyhteyksien päässä. Rokotusten yleistyessä toivon kipinä kasvaa, poikkeusoloista ollaan luopumassa ja kesä tekee tuloaan. Pandemiaeristys on vaikuttanut eniten lapsiin ja nuoriin. Tästä tulee ilman muuta sukupolvikokemus. Millainen, se on meistä kiinni, meidän päätöksistämme.

Eivätkä pandemiat katoa maapallolta. Intiassa ruumisroviot roihuavat. Saamme luvan tottua rokotuksiin, matkustelun sääntelyyn ja maskeihin. Haluan ajatella, että olemme kaikesta huolimatta selviytyjiä. Selviytyminen vaatii lähes ennen näkemätöntä yhteistyötä ihmisten välillä kunnissa, valtioissa ja kansainvälisissä toimissa. Yhteistyö vaatii empatiaa ja kykyä asettua toisen asemaan – myös toiselle puolelle maapalloa. 

Työväenliike parhaimmillaan on maailmanlaajuinen liike, jolla on kykyä tarttua valtavien mittasuhteiden ongelmiin, kuten ilmastonmuutoksen ja pandemioihin, taloudelliseen epätasa-arvoon ja köyhyyteen.

Minua ovat kauhistuttaneet ajatukset paluusta normaaliin. Se meidän normaali on aiheuttanut pandemian, nopeuttanut ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Se lisää elämäntapasairauksia ja vaarantaa mielenterveyden. Se tuottaa epätasa-arvoisuutta. Me elämme luonnon kustannuksella ja se, mikä on tuhoavaa, on kiinnittynyt jokapäiväiseen, arkiseen elämäämme. Siksi siihen ei voida palata. Täytyy luoda uutta.

Kuntien pitää luoda suunnitelma pandemiasta toipumiseen, erityisesti lasten ja nuorten kannalta, ja isommassa kuvassa on luotava oikeudenmukainen, vihreä siirtymä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan. Tahtoa ja tekoja on vain kovin vähän.

Olin eräässä tilaisuudessa, jossa minulle sanottiin: Ihminen on tärkeämpi kuin luonto. Menin aivan sanattomaksi. Ei ole ihmistä ilman luontoa. Jos emme pysty suojelemaan luontoa, ei ole ihmistä.

Hyvät toverit, haalaridemarit, ay-demarit, duunaridemarit, valkokaulusdemarit, yrittäjädemarit, teollisuusdemarit, persut, kokkarit ja vassarit… Puoluepolitiikka on aivan toissijaista, kun puhumme elämän säilymisestä. Kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa tarvitaan tulevaisuutta varten. Ihmiset ovat kyllästyneitä riitelyyn ja kääntävät selkänsä puoluepolitiikalle.

Vappupuheissa on tapana kehua sosialidemokratian saavutuksia. Rohkenen kirjailijan vapaudella myös kritisoida työväenliikettä.

Ensinnäkin, se on unohtanut olevansa ekologinen liike. Jakob Söderman sanoi 80-vuotishaastattelussaan, että SDP:n kannatus voisi olla 30 prosenttia, jos ympäristöasiat olisi otettu vakavasti. On kohtuutonta sysätä valtava ongelma tuleville sukupolville. Tekoja tarvitaan nyt.

Lentämisen voimme lopettaa, mutta syödä meidän täytyy. Oli hienoa lukea MTK:n Uudenmaan liiton puheenjohtajan Aleksis Kyrön haastattelu Maaseudun tulevaisuudesta. ”Haluan kääntää tämän laivan” sanoo burleskia harrastava viljelijä. ”Lihan pitäisi olla luksustuote, josta ostaja maksaisi paitsi raaka-aineesta myös ympäristövaikutuksista.” Maatalous ja ruuantuotanto ovat keskeisessä osassa vihreää, oikeudenmukaista siirtymää.

Uudenmaan Sdp:n piirihallitus nostaa kuntavaalien alla esiin neljä ympäristöteemaa: puhtaan ilman, puhtaan veden, lähiluonnon ja kunnat kierto- ja jakamistalouden edistäjinä. Puhtaan ilman tavoiteina ovat hiilineutraalit kunnat vuonna 2030. Energian käytön ja liikenteen päästöjä vähennetään. Julkisissa rakennuksissa luovutaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Lähiluonnon teemaan kuuluvat virkistysalueiden kunnossapitäminen ja lisääminen. Luonnontilaisia lähimetsiä säilytetään myös kaupungeissa. Kuntien metsien suojeluastetta kasvatetaan 17 % vuoteen 2030 mennessä. Kunnat ovat keskeisiä ympäristötoimijoita. Niiden pitää vähentää yhdyskuntajätettä ja ruokahävikkiä. Kotitalousjätteen kierrättäminen pitää tehdä helpoksi ja tavaroiden uudelleen käyttämistä pitää tukea. Kuntien omistamat rannat pitää kaavoittaa virkistyskäyttöön, kalaesteitä purkaa ja jätevedet pitää puhdistaa tehokkaasti.

Hyvät toverit, toiseksi, työväenliike on vieraantunut juuristaan kulttuuriliikkeenä. Eikö juuri SDP:n pitäisi olla etunenässä puolustamassa teattereita, eri alojen taitelijoita ja tapahtuma-alaa? Eikö sen ensimmäisenä pitäisi ymmärtää kulttuurin merkitys yhteisöille ja ihmisille? Kulttuuri ja sivistys luotsaavat meitä näiden muutosten keskellä ja lisäävät empatiaa. Kehysriihen tuloksena taiteeseen on tulossa entistä vähemmän rahaa. Olen pahoillani, vihainen ja häpeissäni.

Ja kolmanneksi, työväenliike on unohtanut olevansa työväenliike.

Me puhutaan palkansaajista ja työelämästä. Mutta puhutaanko me matalapalkka-aloista, keikkatöistä ja niiden ihmisten tilanteesta, joille elämä on päivästä toiseen selviytymistä? Joiden tuloilla ei tehdä yhtään valintaa? Kiinnostaako meitä vain kuukausipalkkaa nauttivien edut? Sain allaolevan kirjeen nuorelta ravintola-alan ihmiseltä Helsingistä. Kuuluuko tämä ääni missään? Näissä työelämän synkimmissä kohdissa voisi olla puolueelle olemassaolon oikeutusta ja uuden työväenliikkeen paikka! Puolueelle, joka on jo muutamille sukupolville rakentanut hyvinvointia, voisi tehdä hyvää kääntyä tämän porukan puoleen, joka kohtaa monilla tavoilla epävarmemman todellisuuden.

“Se et mulle maksetaan ei-mistään 815 €, muiden ihmisten työllä tienatuist rahoista. Mä en sano mitään. Otan rahat ja oon hiljaa, kehittelen jotain keikkaduuneja, käyn lidlissä ja koitan nauttii vapaapäivistä. Pakollisten menojen jälkeen eio varaa mihinkään. Bussilippu, halvin salikortti ja spotify ja netflix on jo yli satasen. Et ei kyl täs maailmas tukirahoil selvii.Mut en valita. Liksat nii paskoja et ravintolast sai hyvän kuukauten 1500 ja joutu olee siel 5-6 päivää iltapäiväst myöhään yöhön. Ei siinäkää mitää järkee ollu. Oon paljo onnellisempi persaukisena himassa ku ryömimäs sen puutarhaletkun kaa tiskipöydän alla puolkahteentoist asti yöllä joka päivä. Vaikse erotus ois se 500 € ni jätän välist.815€/kk ei pysty tekee yhtää valintaa. Hiilijalanjälki silti pienempi ku kellään.”

Tämä kirje on minulle siksi tärkeä, että se on poikani kirjoittama.

Kun Donald Trump kehotti kannattajiaan tulemaan Capitolille, kiinnitin huomioni erään perheenäidin haastatteluun. Hän sanoi, ettei ole vuosiin kokenut elävänsä niin kuin nyt, kun presidentti kutsui Capitolille. Olemme täällä presidentin kutsusta, hän sanoi ja kertoi matkustaneensa kaukaa.  Hän tunsi voimaantuneensa ja elävänsä. Me haluamme voimaantua. Me haluamme kokea merkityksellisyyttä.  Haluamme olla osa liikettä – emme sen huolehtimisen kohde. Pahinta on alentuva huolipuhe, joka ei lopulta sitten tarkoita mitään. Kukaan ei laita tikkua ristiin sen vähäosaisen puolesta, josta ollaan huolissaan.

Tänä vappuna 2021 en tee konkreettista ehdotusta, vaan annan lupauksen. Toimin rakkaudesta kotiseutuun, sen luonnon ja ihmisten puolesta.

Me haluamme sosiaali- ja terveyspalveluiden säilyvän lähipalveluina Pornaisissa ja taata perheiden hyvinvoinnin. Me nostamme esiin paikalliset ympäristökysymykset, Mustijoen parantamisen virkistyskäyttöön ja luontoliikuntakohteet. Me haluamme toimivan julkisen liikenteen, pyörätiet läpi pitäjän ja hyvät etäyhteydet.

Pidän tätä puhetta Halkian työväentalolla. Talo on osa eurooppalaista kulttuuriympäristöä ja paikallishistoriaa. Kaikilla on oikeus nauttia kulttuuriperinnöstä. Rajoja ylittämällä ja kynnyksiä madaltamalla teemme parempaa yhteistyötä. Voimaannumme ja vimmaannumme oikeista asioista, sillä aktivismi on hyvinvointia. En kutsu sinua Capitolille, mutta kutsun sinut luonnonkauniille Halkian työväentalon mäelle tekemään Pornaisten tulevaisuutta ja nauttimaan yhteisöllisyydestä.

Hyvät ystävät, hyvät pornaislaiset.

Olen ylpeä kotiseudustamme, kesä tulee, luonto puhkeaa kukkaan. Lopuksi vielä paljastan elämän tarkoituksen: se on hyödyttää elämää enemmän kuin vahingoittaa sitä. 

Hevosella pääsee

Pornaisten fb-ryhmässä oli kuva hevosesta, joka makasi ojanpohjalla. Se oli säikähtänyt lujaa ohi ajanutta pakettiautoa ja kaatunut sinne. Ratsastaja oli ehtinyt hypätä pois, hevonen ei loukkaantunut. Läheltä piti, henkiset kolhut jäivät. Hevosella pääsee hengestään.

  • Kato jumalauta…hevonen!
  • Menis raviradalle, tukkii ihmisten tien.
  • Tööttäänkö?
  • Joo, hyvä idea! Aja täysii ohi!
  • Saatanan hevonen!
  • Ai hitto se säikähti!

En tiedä minkälaisia keskusteluja autoissa käydään vai käydäänkö minkäänlaisia, tai mitä kuskien päässä liikkuu, kun ratsukko ohitetaan liian läheltä ja liian lujaa.

Autoilijoitten itsekäs ajatus siitä, että tiet ovat heitä varten, on hengenvaarallinen. Pornaisten teillä liikkuvat niin maatalouskoneet kuin lastenrattaat, koirien ulkoiluttajat ja pyöräilijät olemattomilla pientareilla.  Saattaapa vastaan tulla hevonenkin, ja ihan samanveroisilla tienkäyttöoikeuksilla kuin nelipyöräinen kulkuneuvo.

Maaseutumaisissa kunnissa on kivoja asvaltoituja mutkateitä ja pienempiä hiekkateitä monenlaisille kulkijoille: kaksipyöräisille, nelijalkaisille, isoille ja pienille. Ratsukot ovat varovaisia, hyvillä heijastimilla varustettuja. Joskus ne näyttävät käsimerkkiä autoille, joskus ne pysähtyvät odottamaan. Ne nimittäin tietävät olevansa se heikompi osapuoli, jos jotain sattuu.

Uudenmaan maaseutumaiset kunnat ovat erinomaisia hevospitäjiä. Hevoskulttuurin kehittäminen ja ylläpitäminen on vetovoimatekijä. Kun mietitään brändejä, ei huomata, että siinähän se vieressä syö heinää – paras mahdollinen brändinluoja. Ylinopeutta kaahaava autoilija ei sitä ole.

Hevosala luo hyvinvointia ja työllistää. Yli puolet suomalaisista nuorista haluaisi asua maaseudulla lähellä kaupunkia. Hevosharrastus on yksi suosituimmista harrastuksista vuosi toisensa jälkeen koululaiskyselyissä. Hevoset tarjoavat monipuolisia ja tasa-arvoisia harrastusmahdollisuuksia eri ikäisille ihmisille.

Eläinavusteiset terapiat lisäävät suosiotaan. Kela korvasi ratsastusterapiaa yli kahdella miljoonalla eurolla viime vuonna. Hevosen ja ihmisen välinen yhteys vahvistaa luontosuhdetta, tunnetaitoja, itsetuntoa ja elämänhallintaa.

Hevosalan yritystoiminta elävöittää maisemaa – hevosia ja niiden elämää on mukava seurata. Ja kun maaseudulla ollaan, autoilijoiden pitää korjata asenteensa. Tiet kuuluvat turvallisesti kaikille.

Julkaistu Uusimaa-lehdessä 12.4.2021

Läskisoossia ja piimää

Elin lapsuuteni kahdessa erilaisessa ruokakulttuurissa, jossa modernimmat ruokatavat margariineineen ja ukin luonnonmukainen ajattelu törmäsivät toisiinsa.

Ukin kanssa kerättiin marjoja ja sieniä ja niitä säilöttiin isot määrät. Kymijoki oli täynnä paperitehtaiden ajamaa paskaa, mutta kalaa syötiin ainakin kerran viikossa. Rintamamiestalon puutarhasta tuli omenia, mansikoita, viinimarjoja ja juureksia. Ukin peruja on hyllyssäni Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat.

Tosin hän syötti minulle läskisoossia ja piimää, kun olin puolivuotias. Vehnäjauho, sokeri ja voi toivat juhlallisuutta ruokapöytään. Tuore pulla ja vastaleivottu rieska olivat ylpeydenaiheita. Hiekkahentuset ja hillomunkit olivat parasta, mitä tiesin.

Olen vieläkin jälkiruokafriikki. Minulle maistuvat piirakat, mascarpone-vaahto ja crème brûlé. Tiramisu on lempikakkuni. Reissuista en muista maisemia, muistan kakut.

Aikuisuudessani vastakkain ovat olleet kasvisruokatrendi ja lihansyönti. Laitan mielelläni liharuokia ja tykkään leikkeleistä. Tanskassa suosikkini on flæskesteg, jonka rapeaksi paistettu siannahka narskuu hampaissa. Jouluksi paistan yli kymmenen kilon kinkun, pääsiäiseksi lampaanviulun.

Minä ja puolisoni olemme monella tapaa erilaisia. Me puhutaan eri kieltä. Hän tulee aatelissuvusta, minä työväenluokasta. Me olemme eri-ikäisiä. Mitkään näistä eroista eivät kuitenkaan ole niin suuria kuin erilaiset ruokavaliot!

Ja pahinta tietysti on, että hän on oikeassa. Perheemme on jo vuosia syönyt kasvispainotteisesti, mutta joskus haluaisin grillata naaman kokoisen kyljyksen, pakastaa kokonaisen hirven tai savustaa paistin. Lihanhimossani tunnen olevani rikollinen. Ei edes rasvasta voi nauttia kun se valuu vain omasta suupielestä.

Lihansyönti oli normi, valtavirtaa. Inkeroisissa ei ollut kasvissyöjiä! Rakkauteni läskiin on nykyään epäeettistä, epäterveellistä ja epäekologista.

Oliko lapsuuteni syöminen lohtusyömistä? Taatusti. Ajavatko ekologiset näkemykset ja ukin viisaus mässäämisen ohi nyt aikuisena? Toivottavasti.

Sekä oma terveys että luonto vaativat ruokavalioremonttia. Mieluummin muutan ruokavaliotani kuin tuhoan ympäristöämme ja tulevaisuuttamme.

Julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä. 

Herrasmiehet hengittelee

Google maps väitti, että olisin perillä, mutta en silti löytänyt joogasalia. Olin myöhässä aamuruuhkan takia. Sitten huomasin kyltin kellarin ovessa: Gaia. Se tarkoittaa maata. Tulin eteiseen ja riisuin kengät. Pera, ohjaaja, osoitti tyhjää mattoa oven suussa. Muut äijät pötköttelivät jo omilla matoillaan. Taustalla soi mietiskelymusa. Tulin äijäjoogaan ensimmäistä kertaa elämässäni, 56-vuotiaana, satakiloisena ja vanhoissa verkkareissa.

Kävin matolle ja rauhoittelin itseäni: tämä ei ole koulun jumppatunti 70-luvulla Inkeroisissa, jossa läskille pojalle ei armoa annettu. Hengitystä kierrätetään mielikuvissa lantion ja navan seuduilla. Ajatukseni harhailevat, mutta keskityn hengitykseen. “Leukaperät,” sanoo Pera ja tarkoittaa, että suu on rennosti. Äijät kömpivät matoiltaan ylös. He ovat minun ikäisiäni ja minua vanhempia.

Tehdään liikkeitä, jotka tuntuvat “pussien ja perseen välissä.” Mikä siellä nyt ylipäätään voi tuntua? Nostetaan varpaita maasta, venytellään seinää vasten, tutkitaan lantion asentoa. “Häntä kohti lattiaa.” Mennään matolle, jalat koukistuneena vatsan alle, polvet levällään, kädet venyy eteenpäin. Ajattelen, etten ole tässä asennossa ollut 55 vuoteen. “Hengitä sisään, hengitä ulos,” sanoo Pera ja ohjaa takamustani kantapäitä kohti. Yhtäkkiä siinä onkin mukava olla. “Anna venyä, älä venytä.”

Miehet kertovat tuntemuksistaan liikkeiden välissä. Jollain on polviremppaa, jollain olkapäävaivaa. Nyt ei reuhdota painoilla eikä panna kaikkea likoon triathlonissa tai kilpailla yhtään mistään. Pera kysyy, että haluatteko peitot päälle. “Guru peittelee,” joku sanoo, “se tuntuu niin mukavalle”, ja Pera peittelee ukot loppurentoutukseen. Lämpö valuu kaikkialle ruumiiseen. Joku nukahtaa, joku käy kusella. “Näitä eturauhashommia.”

Hämmästyin joogan vaikutuksia. Ai, onko ne jalat tuossa kiinni, lantiossa? Olin koko päivän tietoisempi kävelystäni ja asennostani. Illalla olin väsynyt ja nälkäinen. Nukkumaan mennessä tuli tunne ruumiin sisäisestä tilasta, avaruudesta, enkä saanut unta. Kuuntelin ruumistani, hengittelin. Ajattelin niitä muita äijiä, joilla on samanlaisia kokemuksia ja sanoja oman ruumiin tuntemuksille ehkä ensimmäistä kertaa elämässään.

Julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä

Vedä turpaan, niin se loppuu

Yhteisöön kuuluminen on ihmisille elintärkeää. Yhteisöstä pois sulkeminen kolahtaa syvästi.  Koulunkäynti ja koulussa vietetty aika on melkein tärkeintä, mitä lapsillemme voimme antaa. Koulu rakentaa osaltaan itseluottamusta ja luottamusta toisiin – tai se murentaa ne. Yhdenkään lapsen ei pidä pelätä koulunalkua ja kuitenkin se on joillekin painajainen.

Koulukiusaaminen jättää elinikäiset jäljet. Siksi meidän pitää lopettaa koulukiusaaminen.

Kiusaamista vastaan pitää työskennellä kaikilla tunneilla ja kaikissa tilanteissa. On luotava turvallinen ilmapiiri eikä se onnistu laittamalla pää puskaan. Kun ryhmä on turvaton, käynnistyvät kiusaamismekanismit. Jonkun tai joidenkin ulossulkeminen tuo muille turvaa.

Kiusaamisen muodoista fyysinen väkivalta tai sillä uhkailu on helpoimmin tunnistettavissa. Poissulkeminen leikeistä tai juhlista, vähättely, ronski huumori tai nettikiusaaminen ovat vaikeammin havaittavia. Kiusatut kärsivät ahdistuksesta ja masennuksesta. Heillä on enemmän poissaoloja. Heidän verkostonsa aikuiselämässä ovat huonompia ja he kärsivät turvattomuudesta.

Kiusaaminen koskee aina koko koulua, ei vain yksittäisiä oppilaita tai yhtä luokkaa. Viihtyisä ja turvallinen ilmapiiri koskee koko koulua, kaikkea mitä koulussa tapahtuu, ei vain luokkatyöskentelyä.

Aloitin oman koulunkäyntini vuonna 1970 Inkeroisissa. Olin lihava ja yksinäinen poika, joten olin peloissani jo valmiiksi. Liittouduin opettajien kanssa ja norkoilin välitunneilla valvovan opettajan lähellä. Vaihdon koulua kolmannella luokalla Alvar Aallon suunnittelemaan Tehtaan kouluun. Ikäviä kokemuksia eivät tarjonneet pelkästään koulukaverit vaan myös opettajat. Liikunta- ja laulutunnit olivat nöyryyttäviä. Pelkäsin isompia ja välttelin luistinradan pukukoppeja, koska niitä ei valvottu ja mietin reittejä, miten pääsisin turvallisesti kouluun. Pärjäsin lukuaineissa ja ainekirjoituksessa, mistä ei ollut apua poikaporukoissa. Pelot alkoivat toteutua toden teolla vasta viidenneltä luokalta ylöspäin, kun siirryttiin uuteen kouluun, oppikouluun.

Koulu voi antaa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden pärjätä niille, joiden kotiolot ovat vaikeat. Se voi tarjota kontaktin turvalliseen aikuiseen ja hyvät kaverisuhteet rakennuspalikoiksi tulevalle elämälle. Tai se voi luoda jatkuvan huonommuuden tunteen ja turvattoman olon. Se voi jättää kiusatulle tunteen, ettei hän kuulu yhteiskuntaan.

Kiusaamista tapahtuu eniten 4-6 luokilla, mutta sitä on myös pienempien lasten ja yläasteikäisten joukossa.

Aloin suhtautua yhdentekevästi ja ylimielisesti kouluun. En juurikaan käyttänyt aikaani lukemiseen, mutta menestyin silti. Se lisäsi ylimielisyyttäni. Parhaiten muistan, kun Hessu puolusti minua. Hessu tuli kerran väliin ja rökitti kiusaajan. Se antoi toivoa muutoksesta. Ylioppilaskirjoituksiin luin, mutta se oli myöhäistä matematiikan osalta, jonka selvitin rimaa hipoen. Halusin vain koulun loppuvan.

Minun on silti vaikea ajatella, että olisin ollut koulukiusattu. Olin paljon muutakin ja koulu oli paljon muuta. Enemmänkin elin omissa peloissani ja ilmapiiri ruokki niitä. Sen ajan systeemi oli melko kädetön tunnistamaan kiusaamista ja auttamaan millään tavalla. Se nähtiin paljolti yksilöiden välisenä ja ohjeena oli, että ”vedät kerran turpaan, niin se loppuu.” Kiusatuksi joutuminen oli oma vika.

Turvallisessa yhteisössä ei ole kiusaamista ja se hyväksyy erilaisuuden. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja aikuisten koventuneet asenteet näkyvät lasten maailmassa. Jos muu yhteiskunta hyväksyy nettikiusaamisen, toivoo raiskauksia ja uhkailee tappamisella, miten me kuvittelemme tukevamme turvallista ilmapiiriä kouluissa?

PORNAISTEN TERVEYSASEMAA EI SAA NÄIVETTÄÄ

Pornaisten terveysaseman kesäsulku on aiheuttanut asukkaille ongelmia ja perusteltua huolta. Pienet terveysasemat Keusoten alueella avataan elokuun alussa. Keskustelu niiden lakkauttamisesta kävi kuumana keväällä, kun Keusote esitti palveluverkkosuunnitelmassaan yhtenä vaihtoehtona terveysaseman lakkauttamista Pornaisista. Adressi terveysaseman säilyttämiseksi keräsi lyhyessä ajassa 837 nimeä. Suunnitelma vedettiin pois, mutta tulee uudelleen käsittelyyn muutaman vuoden kuluttua.

Omaa terveysasemaa ei voida pienistä kunnista korvata muilla palveluilla. Uudet palvelumuodot, kuten liikkuvat ja sähköiset palvelut, voivat tukea nykyistä terveydenhuollon tasoa, eivät heikentää sitä. Terveyspalveluiden saavutettavuus ja paikallisuus ovat elinehto Keusoten pienille kunnille. Terveysasemien lakkauttamisen sijaan on etsittävä muita ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Lakkauttamiset eivät takaa säästöjä, tasavertaista palvelujen saavutettavuutta tai laadukasta terveydenhoitoa. Peruspalveluiden pitää olla paikallisia ja lähellä ihmistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Keusotelle valtion avustusta n. 6.2 miljoonaa euroa palvelujen kehittämiseen. Avustuksesta n. 2 miljoonaa euroa myönnettiin Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeeseen ja 4.2 miljoonaa euroa Sote-rakenneuudistukseen. Tulevaisuuden tavoitteena on sote-palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden, oikea-aikaisuuden ja jatkuvuuden parantaminen. Lisäksi palvelujen laatua ja vaikuttavuutta halutaan parantaa sekä varmistaa palveluiden monialaisuutta.

Miten Keusote aikoo saamallaan avustuksella kehittää pienten terveysasemien, kuten Pornaisten terveysaseman toimintaa?

Pornaisten sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö edellyttää, että Keusotelle sosiaali- ja terveysministeriöstä myönnetyllä avustuksella kehitetään myös pienten terveysasemien, kuten Pornaisten terveysaseman toimintaa, ja että jokaisessa Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän jäsenkunnassa pitää olla vähintään yksi toimiva terveysasema. Sosiaali- ja terveyshuollon palvelut tulee järjestää yhdenvertaisilla periaatteilla Keusoten alueella, huomioiden etäisyydet ja kulkuyhteydet. Terveysasemien toimintaa ei saa keinotekoisesti näivettää kahden vuoden tarkastelujaksolla.

Pornaisten SDP:n kunnallisjärjestö

Julkaistu Itäväylä- ja Uusimaa-lehdissä.

Olen ehdolla HOK-Elanto vaalissa 254

Harri Virtanen on ehdolla HOK-Elanto -vaalissa. Kuva: Jari Loisa
Harri Virtanen on ehdolla HOK-Elanto -vaalissa numerolla 254. Kuva: Jari Loisa

HOK-Elanto, yli kahden miljardin liikevaihto, yli 600 000 jäsentä, yli 6000 työntekijää. Valtava voimatekijä omalla alueellaan. 

Se voi ohjata ihmisten kuluttamista, kehittää reilua ja kestävää elintarvikekauppaa etsimällä ekologisempia vaihtoehtoja, tuottaa omaa energiaa, vähentää pakkausmateriaaleja ja ratkaista tehokkaasti hävikkiruokaongelman. 

HOK-Elanto vaikuttaa paikallistalouteen. Se voi olla paljon enemmän kuin kauppaketju – jos niin halutaan. Työympäristö on osa ympäristöä. SOK tarjosi työntekijöilleen mahdollisuuden lyhytterapiaan erinomaisin tuloksin.

Osuustoiminta on juuriltaan vähäosaisten aseman parantamiseksi syntynyt. Se on vastuullista yrittämistä muuttuvissa olosuhteissa, joissa ekologiset arvot on otettava päätöksenteon pohjaksi. 

Harri Virtasen vappupuhe 1.5.2019 Halkian työväentalolla

Tässä on mun ukkini Inkeroisten työväenyhdistyksen jäsenkirja vuodelta 1954. Mä muistan että tää oli lapsena jotenkin pelottava. Tähän liittyi joku vaara, lapsen ajatukset sisällissodasta ja vankileireistä. Oli jotenkin vaarallista, että ukki kuului sosialidemokraattiseen puolueeseen. Ja kuitenkin aina oli äärimmäisen turvallista hänen kanssaan. Ukki ei koskaan tuputtanut poliittisia tai uskonnollisia näkemyksiään, mutta seisoi aina vääjäämättömästi tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ja rauhan puolella.

Asuimme tehdaspaikkakunnalla, tehtaan saastuttaman Kymijoen varressa. Siellä uitiin ja kalastettiin harmaiden selluloosalauttojen välissä.  Kalaa ei saanut syödä kuin kerran viikossa elohopean vuoksi. 70-luvulle tultaessa lapsikin tiesi saasteista ja ehkäpä maailmanlopusta. Mutta ukki ei koskaan masentunut, meidän sukupolvemme masentui.

”En anna heille anteeksi sillä he tietävät hyvin mitä tekevät. He haluaisivat minun kirjoittavan tuulesta, linnuista ja puusta kauniita lauluja, joita he sielunsa virkistykseksi lukisivat iltaisin, unohtaakseen mitä ovat päivällä tehneet: myrkyttäneet tuulen, tappaneet linnun ja puun.”

Pentti Saarikoski puhui SKDL:n vaalijuhlassa Helsingin Messuhallissa ennen maalisvaaleja vuona 1966. Ja hän jatkaa:

”Me kannamme heitä harteillamme eikä meidän tarvitse muuta kuin suoristaa selkämme ja he putoavat eikä meidän tarvitse muuta kuin avata suumme ja he vaikenevat, lintu laulaa taas ja puu viheriöi. ”

Hyvät ystävät, toverit.

Saarikosken sanat 50 vuoden takaa ovat profeetallisia. Mutta ratkaisu, joka silloin olisi ollut mahdollinen, ei ole mahdollinen enää tänään. Se, että suoristamme selkämme ja avaamme suumme, ei riitä.

Ympäristökriisin kolmet kasvot ovat ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden häviäminen ja luonnonvarojen ylikulutus. Ympäristökriisi lisää kansainvälistä turvattomuutta ja merkitsee kasvavia pakolaisvirtoja elinkelvottomiksi muuttuneilta alueilta.

Ympäristökriisi ja sen ratkaisu eivät mahdu Saarikosken kuvaamaan kahdenväliseen jännitteeseen, meihin ja heihin.

Minun sukupolveni ja minun vanhempieni sukupolvi ovat jo sössineet kaiken: me olemme aiheuttaneet ympäristökriisin ja olleet vuosikymmeniä siitä piittaamatta. Me olemme nakertaneet hyvinvointiyhteiskunnan perusteita.  

Hyvät ystävät, meillä ei ole mitään puolustusta.

Suomi on säikähtänyt. Se on hälytystilassa ja näkee uhkia ympärillään. Se takertuu menneeseen ja näkee itsensä, toiset ja tulevaisuuden negatiivisessa valossa. Kansakuntamme kärsii monenlaisista oireista: masennuksesta, ahdistuksesta ja tunne-elämän epävakaudesta. Jos nämä oireet olisivat yksilöllä, ne olisivat traumaperäisen stressihäiriön oireita.

Suomella on kuitenkin selviytymisen historia.

Menneillä sukupolvilla oli selkeä suunta: lapsillamme on meitä paremmin. Nyt se ei enää ole itsestään selvää. Me emme voi luvata sitä lapsillemme. Vanhempani olivat suurta ikäluokkaa, joiden elämässä panos ja palkinto oli järkevässä suhteessa, vaatimattomistakin oloista voitiin keskiluokkaistua, mutta he joutuivat hautaamaan omien vanhempiensa sotatrauman. Se puhkesi omassa sukupolvessani arvaamattomilla tavoilla ja jatkuu ratkaisemattomana omissa lapsissani.

Merkityksetön elämä voi sairastuttaa ihmisen psyykkisesti ja fyysisesti.  Jos ihminen kokee elävänsä eristyksissä toisista ihmisistä ja luonnosta; jos hänen ainoa tehtävänsä on menestyä ja kuluttaa, hän sairastuu masennukseen, välinpitämättömyyteen. Tarvitaan solidaarinen, tarkoitusta luova identiteetti.

Solidaarisuus toi merkitystä ukin elämään.  Hänen maailmankatsomuksensa ei rajoittunut suppeaan, omaa etua tavoittelevaan elämään, vaan suuntautuu yhteisiin päämääriin. Se ei ollut omiin pelkoihinsa, toiveisiinsa tai kunnianhimoonsa sitoutunut, vaan loi suhteen maailman kanssa.

Tällainen asenne on vastakohta suomalais-uhriutumiselle ja länsimaiden yli pyyhkäisseelle masennusaallolle.

Hyvät ystävät.

50 vuodesssa Kymijoki on saatu kuntoon. Vedenlaatu on parantunut, se on nykyisin lohijoki ja sen virkistyskäytön arvo on ymmärretty. Se on menestystarina sekä ihmisille että luonnolle.

Tuossa alhaalla virtaava Mustijoki tarjoaisi myös huikeita mahdollisuuksia lähiluontokohteena joenvarsipuistoineen keskustan alueella tai kalastukseen ja melontaan.

Mustijoki pitää vapauttaa!

Se oli ennen vanhaan taimenjoki. Taimenkanta taantui jo 1900-luvulle tullessa.  Maanviljelys ja padot alkoivat rasittaa jokea. Lopullisesti meritaimenet
hävisivät vuonna 1965, kun Brasaksen pato rakennettiin. Padot ja voimalaitokset tuhosivat kalojen luonnollisen elinympäristön tehokkaasti niin Mustijoella kuin muuallakin Suomessa.

Meritaimen ja ankerias ovat äärimmäisen uhanalaisia lajeja. Vapaana virtaavat joet palauttavat  kalakannat, lisäävät luonnon monimuotoisuutta
ja jokien virkistyskäyttöä. Hyvinvoiva joki luo hyvinvointia ympärilleen!

Kalateiden rakentaminen on välttämätöntä, mutta ei riittävää. Kalat tarvitsevat myös kutupaikkoja, talvehtimis- ja poikasalueita. Kalojen kannalta olisi paras purkaa padot ja antaa veden virrata vapaasti. 

Mustijoki on lähes 80 kilometriä pitkä. Sen yhdeksän kosken kunnostamisen on arvioitu maksavan 3.2 miljoonaa euroa.  Mustijoesta elävä lohijoki
–yhdistys toimii aktiivisesti joen parantamiseksi. Minusta hintalappu ei ole
mahdoton.

Ehdotan, että perustamme Pornaisiin luonto- ja ympäristötoimikunnan.

Hyvät ystävät, toverit.

Pentti Saarikoski oli runoilija-aktivistina eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 1966.  Minä olin ehdokkaana nyt 55-vuotiaana terapeutti-aktivistina. Mietin että olenko liian vanha ehdokkaaksi, että olisiko eettisesti parempi tukea jotain nuoremman sukupolven ehdokasta kuin asettua itse ehdolle.

Lauluntekijä Leonard Cohen kuvaa miehen vanhenemista tällä tavalla: ensin me olemme vastustamattomia. Sitten me emme enää ole vastustamattomia. Sitten meistä tulee läpinäkyviä. Ei vielä näkymättömiä, mutta sellaisia kuin katsoisi vanhan lasin läpi. Sitten meistä tulee näkymättömiä. Sitten – ja tämä on uskomattomin muutos – meistä tulee vastenmielisiä. Luultavasti itse olen tässä vaiheessa. Mutta tarina ei kuitenkaan Cohenin mukaan lopu tähän. Lopulta meistä tulee söpöjä.

Ikääntyminen nousi esiin monissa tapaamisissa vaalien aikana. Eräs 80-kymppinen rouva kysyi, että pitääkö tässä vielä nousta barrikadeille. Ikääntyminen ja heikentyvä terveydenhuolto on huono yhdistelmä. Vanhustenhoito koskettaa meitä kaikkia – rakennammeko nyt ihmisarvoista
tulevaisuutta?

Pidin esillä mielenterveyttä, kulttuuria ja ympäristöasioita. Teemani otettiin kentällä erinomaisesti vastaan. Kukaan ei puhu näistä politiikassa, sanottiin. Miksiköhän?

Hyvät ystävät, SDP on kulttuuripuolue. Se on kirjallisuus- ja teatteripuolue. Työväenliike on aina ollut sivistysliike.

Kulttuuri on ollut toimeentulolähteeni. Kymmenkunta vuotta työurastani olen nauttinut kuukausipalkkaa ja toiset kymmenen olen ollut päätoiminen yrittäjä. Muuten olen ollut pätkätyöläinen, kulttuurihörhö.

Taloudellisen ja työllistävän vaikutuksen lisäksi kulttuurihörhöily tuottaa henkistä hyvinvointia. Se lisää ymmärrystä ihmisenä olemisesta ja synnyttää merkityksiä. Se on yksi mielenterveyden kulmakivistä.  Kulttuuri
tukee myös fyysistä terveyttä – kulttuuria harrastavat ihmiset elävät
pitempään.

Kotimaisessa tv-draamassa Nordic noir on tämän päivän vihreää kultaa.

Kulttuurilla on valtava voima, kun torjutaan ilmastonmuutosta ja rakennetaan ei-fossiilista tulevaisuutta, tai kun pohditaan ihmisen uutta roolia suhteessa ympäristöön. Kulttuuri luo kestävän elämäntavan tarinoita ja kuvia. Uutta ekologista identiteettiä.

Paikallinen kulttuuri on tavallisten ihmisten toimintaa. Kerhot, kurssit, teatteri, musiikki ja liikunta lisäävät yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Kulttuuria kylille! –asenne on kylien elinehto. Kuinka paljon budjetistaan Pornainen sijoittaa kulttuurin tukemiseen?

Entäs sitten mielenterveys? Miksi sillä on niin vähän puolestapuhujia politiikassa? Mieleltään terve ihminen ei raiskaa lapsia. Mieleltään terve ihminen ei työnnä tuntematonta junaraiteille. Mieleltään terve ihminen ei tuhoa ympäristöään.  Mieleltään terve kykenee vuorovaikutukseen ja kestää pettymyksiä. Millainen on psykologinen jalanjälkemme? Tukeeko jokapäiväinen tapamme toimia mielenterveyttä vai saastutammeko psykologista ympäristöämme? Mieleltään terve ihminen luo hyvinvointia ympärilleen, vähän niin kuin vapaana virtaava joki.

Skotlannissa lääkärit määräävät luontoa lääkkeeksi. Resepti voi olla erilaisia aktiviteetteja luonnossa:  luonnonkukkien piirtämistä, aaltojen ja
pilvien katselemista, vaeltelua, luonnonmateriaaleista askartelua,
valokuvaamista. Luonto on pilleriä parempi.

Porvoon alueella Oivallusvaara pitää metsävastaanottoja: luontokävelyjä ryhmässä lääkärin kanssa. Luontolähtöisten ja eläinavusteisten terapioiden vaikuttavuudesta saadaan koko ajan lisää tietoa.  Toivottavasti saadaan
Oivallusvaara vierailemaan täälläkin.

Kulttuuri, mielenterveys ja ympäristö ovat kovia faktoja, joilla on suoraan vaikutusta kansanterveyteen, elinikään ja terveydenhoidon kustannuksiin. Puhutaan stressin lievittymisestä, sydän- ja verisuonitautien vähenemisestä, verenpaineen laskusta, immuniteetin paranemisesta.

Voidaan me muuttaa tämä numeroiksikin: mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat suomalaisille 11 miljardia vuosittain. Luovat alat ja sisällöntuotanto ovat kasvavia trendejä. Ne tuottavat Suomen bruttokansantuotteesta 3,6 prosenttia ja ovat suurempi työllistäjä kuin metsä- ja kemianteollisuus yhteensä.

Hyvät ystävät, toverit.

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ukki puolusti ihmisarvoista elämää myös köyhille ja vähäosaisille, tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia
ja julkista terveydenhuoltoa. Hän toimi luottamusmiehenä Tampellassa paremman työympäristön puolesta. Hän oli hyvinvointiyhteiskunnan pioneereja.

Tuleeko tästä kirjasta uudelleen vaarallinen jos puolustaa näitä arvoja?  

Jeanne d’Arc oli 19-vuotias kun hänet teloitettiin vuonna 1431. Tänäänkin ihmisoikeuksien ja ympäristön puolesta taistelevat nuoret naiset.

Nadia Murad, 24, on itse ihmiskaupan uhri ja sai Nobelin rauhanpalkinnon. Toinen Nobel-palkittu on Malala Yousafzai, joka oli 11-vuotias koulutyttö, kun hän alkoi kirjoittaa lapsiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista. Greta Thunberg, 16, aloitti koululakon ilmastonmuutoksen pysäyttämisen puolesta.

Ihmisoikeuksien toteutuminen ei ole itsestäänselvyys. Hyvinvointivaltion säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Planeettamme säilyminen ei ole itsestäänselvyys.

Ymmärryksemme lisääntyessä perusoikeudet tulisi ymmärtää laajemmin olemassaolon kunnioittamiseksi, joka koskee myös eläimiä. Ihmisen velvollisuus on tunnistaa oikeudet, jotka koskevat tasavertaista tietoisten ja tuntevien olentojen elämisen oikeutta yhteisellä planeetallamme.

Minä väitän, että tuleva, hiilineutraali yhteiskunta on parempi kuin nykyinen. Minä väitän, että ihminen parantuu kunnioittavassa suhteessa toiseen ja suhteessa luontoon. Luontoa tuhoava elämäntapa, Kymijoen selluloosalautat ja länsimaiden yli pyyhkäissyt masennusaalto ovat samaa ilmiötä. Niiden ratkaisut ovat myös samoja, psykologisia.

Minä väitän, että uusi työväenliike voi rakentaa luonnontaloudellisesti kestävän hyvinvointivaltion mallin, jossa ihmiset ovat tietoisempia ja myötätuntoisempia, jossa niin luonto kuin ihminenkin voivat paremmin.

Mieli maassa – masennus ja ympäristökriisi ovat samaa ilmiötä

Merkityksetön elämä voi sairastuttaa ihmisen psyykkisesti ja fyysisesti.  Jos ihminen kokee elävänsä eristyksissä toisista ihmisistä ja luonnosta; jos hänen ainoa tehtävänsä on menestyä ja kuluttaa, hän sairastuu. Ympäristökriisin kolmet kasvot ovat ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden häviäminen ja luonnonvarojen ylikulutus. Se lisää yleistä, kansainvälistä turvattomuutta ja merkitsee kasvavia pakolaisvirtoja elinkelvottomiksi muuttuneilta alueilta. Ympäristökriisi traumatisoi myös henkilökohtaisella tasolla.

Esittelen uutuuskirjassani Trauma ja rakkaus – kuinka selviytyä mahdottomasta kolme askelta traumasta toipumiseen.  Ne ovat tiedostaminen, vastuunotto ja toiminta. Samat askeleet pätevät kaikkiin elämän muutoksiin. Ympäristökriisin kohdalla pitää ensin tiedostaa tilanne ja ymmärtää luonnon kannalta kestämättömän elämäntavan vaikutukset yksilöllisellä, paikallisella ja globaalilla tasolla. Sitten pitää ottaa täysi vastuu omasta elämästään ja ratkaisuistaan. Ja sitten pitää toimia!

Nämä askeleet vievät väistämättä pois yksilökeskeisestä ajattelusta. Olemme yhdessä ihmiskunnan suurimman ja monimutkaisimman haasteen edessä. Ja vain yhdessä voimme sen ratkaista: Olen osallinen tässä yhteisössä, olen osa ihmiskuntaa ja maapalloa. Elämäni ei ole irrallinen, muista ihmisistä ja luonnosta riippumaton saareke. Elämäni edellytykset ovat suhteessa maapallon selviytymiseen.

Ekopsykologia syntyi 90-luvulla Yhdysvalloissa. Sen mukaan ekologisesti kestämätönelämäntapa aiheuttaa itsessäänpahoinvointia: masennusta, ahdistusta, välinpitämättömyyttä. Näitä ongelmia ei pidä hoitaa psykiatrisesti vaan muutoksella narsistisesta kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan. 1960-luvulla psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitti kaiken elollisen rakastamisesta. Nyt ekopsykologia nousee esiin ekoterapeuttisissa sovelluksissa ja ilmastoliikkeessä. Eläinavusteisia terapioita, luonto- ja puutarhaterapioita ja terapeuttisia metsäkävelyitä kehittävät Green Care –yhdistykset eri puolella Suomea.

Kun ihminen kokee olevansa yhteydessä johonkin suurempaan, kuten luontoon, hän voi paremmin. Ekopsykologisten ajatusten mukaan tuominen psykoterapiaan voi olla uudella tavalla eheyttävää. Terapian tehtävä ei ole palauttaa ihmistä takaisin itselleen ja ympäristölle tuhoavaan elämäntapaan vaan luoda kestävää muutosta.

Nähtävissä on ainakin kahdenlaista asennettasuhteessa ympäristöön. Vallitseva asenne on ympäristökriisejä vähättelevä. ”Minä en ainakaan alenna elintasoani.” Tai: ”Minä en autostani luovu.” ”Suomen teoilla ei ole mitään merkitystä.” ”Ilmastonmuutos on helppo teema laiskoille politiikoille. Lapsikin sen ymmärtää, niin kuin nähty.” Uusi ympäristöasenne taas korostaa muutoksen välttämättömyyttä ympäristökriisin edessä. Tarvitaan uusi, ekologinen identiteetti.

Australialainen kirjallisuuden tutkija David Tacey kirjoittaa uudesta identiteetistä näin:”… syntyy tietoisuus, joka ei ole enää vangittu minän yliherkkään, suppeaan maailmaan, vaan suuntautuu ulkoisen maailman objektiivisiin päämääriin. Laajentunut tietoisuus ei enää ole itsekkäisiin, omiin päämääriinsä, pelkoihinsa, toiveisiinsa tai kunnianhimoonsa sitoutunut, vaan se tuo yksilön suhteeseen maailman kanssa. Ne ongelmat, jotka tällä tasolla esiintyvät, eivät enää liity itsekkäisiin päämääriin vaan koskevat muita yhtä lailla kuin itseä.”

Minä väitän, että tuleva, hiilineutraali yhteiskunta on parempi kuin nykyinen. Minä väitän, että ihminen parantuu kunnioittavassa suhteessa toiseen ja suhteessa luontoon. Luontoa tuhoava elämäntapa ja länsimaiden yli pyyhkäissyt masennusaalto ovat samaa ilmiötä. Niiden ratkaisut ovat myös samoja, psykologisia.

Minä väitän, että uusi työväenliike voi rakentaa luonnontaloudellisesti kestävän hyvinvointivaltion mallin, jossa ihmiset ovat tietoisempia ja myötätuntoisempia, jossa niin luonto kuin ihminenkin voivat paremmin.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa.