Läskisoossia ja piimää

Elin lapsuuteni kahdessa erilaisessa ruokakulttuurissa, jossa modernimmat ruokatavat margariineineen ja ukin luonnonmukainen ajattelu törmäsivät toisiinsa.

Ukin kanssa kerättiin marjoja ja sieniä ja niitä säilöttiin isot määrät. Kymijoki oli täynnä paperitehtaiden ajamaa paskaa, mutta kalaa syötiin ainakin kerran viikossa. Rintamamiestalon puutarhasta tuli omenia, mansikoita, viinimarjoja ja juureksia. Ukin peruja on hyllyssäni Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat.

Tosin hän syötti minulle läskisoossia ja piimää, kun olin puolivuotias. Vehnäjauho, sokeri ja voi toivat juhlallisuutta ruokapöytään. Tuore pulla ja vastaleivottu rieska olivat ylpeydenaiheita. Hiekkahentuset ja hillomunkit olivat parasta, mitä tiesin.

Olen vieläkin jälkiruokafriikki. Minulle maistuvat piirakat, mascarpone-vaahto ja crème brûlé. Tiramisu on lempikakkuni. Reissuista en muista maisemia, muistan kakut.

Aikuisuudessani vastakkain ovat olleet kasvisruokatrendi ja lihansyönti. Laitan mielelläni liharuokia ja tykkään leikkeleistä. Tanskassa suosikkini on flæskesteg, jonka rapeaksi paistettu siannahka narskuu hampaissa. Jouluksi paistan yli kymmenen kilon kinkun, pääsiäiseksi lampaanviulun.

Minä ja puolisoni olemme monella tapaa erilaisia. Me puhutaan eri kieltä. Hän tulee aatelissuvusta, minä työväenluokasta. Me olemme eri-ikäisiä. Mitkään näistä eroista eivät kuitenkaan ole niin suuria kuin erilaiset ruokavaliot!

Ja pahinta tietysti on, että hän on oikeassa. Perheemme on jo vuosia syönyt kasvispainotteisesti, mutta joskus haluaisin grillata naaman kokoisen kyljyksen, pakastaa kokonaisen hirven tai savustaa paistin. Lihanhimossani tunnen olevani rikollinen. Ei edes rasvasta voi nauttia kun se valuu vain omasta suupielestä.

Lihansyönti oli normi, valtavirtaa. Inkeroisissa ei ollut kasvissyöjiä! Rakkauteni läskiin on nykyään epäeettistä, epäterveellistä ja epäekologista.

Oliko lapsuuteni syöminen lohtusyömistä? Taatusti. Ajavatko ekologiset näkemykset ja ukin viisaus mässäämisen ohi nyt aikuisena? Toivottavasti.

Sekä oma terveys että luonto vaativat ruokavalioremonttia. Mieluummin muutan ruokavaliotani kuin tuhoan ympäristöämme ja tulevaisuuttamme.

Julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä. 

Herrasmiehet hengittelee

Google maps väitti, että olisin perillä, mutta en silti löytänyt joogasalia. Olin myöhässä aamuruuhkan takia. Sitten huomasin kyltin kellarin ovessa: Gaia. Se tarkoittaa maata. Tulin eteiseen ja riisuin kengät. Pera, ohjaaja, osoitti tyhjää mattoa oven suussa. Muut äijät pötköttelivät jo omilla matoillaan. Taustalla soi mietiskelymusa. Tulin äijäjoogaan ensimmäistä kertaa elämässäni, 56-vuotiaana, satakiloisena ja vanhoissa verkkareissa.

Kävin matolle ja rauhoittelin itseäni: tämä ei ole koulun jumppatunti 70-luvulla Inkeroisissa, jossa läskille pojalle ei armoa annettu. Hengitystä kierrätetään mielikuvissa lantion ja navan seuduilla. Ajatukseni harhailevat, mutta keskityn hengitykseen. “Leukaperät,” sanoo Pera ja tarkoittaa, että suu on rennosti. Äijät kömpivät matoiltaan ylös. He ovat minun ikäisiäni ja minua vanhempia.

Tehdään liikkeitä, jotka tuntuvat “pussien ja perseen välissä.” Mikä siellä nyt ylipäätään voi tuntua? Nostetaan varpaita maasta, venytellään seinää vasten, tutkitaan lantion asentoa. “Häntä kohti lattiaa.” Mennään matolle, jalat koukistuneena vatsan alle, polvet levällään, kädet venyy eteenpäin. Ajattelen, etten ole tässä asennossa ollut 55 vuoteen. “Hengitä sisään, hengitä ulos,” sanoo Pera ja ohjaa takamustani kantapäitä kohti. Yhtäkkiä siinä onkin mukava olla. “Anna venyä, älä venytä.”

Miehet kertovat tuntemuksistaan liikkeiden välissä. Jollain on polviremppaa, jollain olkapäävaivaa. Nyt ei reuhdota painoilla eikä panna kaikkea likoon triathlonissa tai kilpailla yhtään mistään. Pera kysyy, että haluatteko peitot päälle. “Guru peittelee,” joku sanoo, “se tuntuu niin mukavalle”, ja Pera peittelee ukot loppurentoutukseen. Lämpö valuu kaikkialle ruumiiseen. Joku nukahtaa, joku käy kusella. “Näitä eturauhashommia.”

Hämmästyin joogan vaikutuksia. Ai, onko ne jalat tuossa kiinni, lantiossa? Olin koko päivän tietoisempi kävelystäni ja asennostani. Illalla olin väsynyt ja nälkäinen. Nukkumaan mennessä tuli tunne ruumiin sisäisestä tilasta, avaruudesta, enkä saanut unta. Kuuntelin ruumistani, hengittelin. Ajattelin niitä muita äijiä, joilla on samanlaisia kokemuksia ja sanoja oman ruumiin tuntemuksille ehkä ensimmäistä kertaa elämässään.

Julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä