Uutiset

Vedä turpaan, niin se loppuu

Yhteisöön kuuluminen on ihmisille elintärkeää. Yhteisöstä pois sulkeminen kolahtaa syvästi.  Koulunkäynti ja koulussa vietetty aika on melkein tärkeintä, mitä lapsillemme voimme antaa. Koulu rakentaa osaltaan itseluottamusta ja luottamusta toisiin – tai se murentaa ne. Yhdenkään lapsen ei pidä pelätä koulunalkua ja kuitenkin se on joillekin painajainen.

Koulukiusaaminen jättää elinikäiset jäljet. Siksi meidän pitää lopettaa koulukiusaaminen.

Kiusaamista vastaan pitää työskennellä kaikilla tunneilla ja kaikissa tilanteissa. On luotava turvallinen ilmapiiri eikä se onnistu laittamalla pää puskaan. Kun ryhmä on turvaton, käynnistyvät kiusaamismekanismit. Jonkun tai joidenkin ulossulkeminen tuo muille turvaa.

Kiusaamisen muodoista fyysinen väkivalta tai sillä uhkailu on helpoimmin tunnistettavissa. Poissulkeminen leikeistä tai juhlista, vähättely, ronski huumori tai nettikiusaaminen ovat vaikeammin havaittavia. Kiusatut kärsivät ahdistuksesta ja masennuksesta. Heillä on enemmän poissaoloja. Heidän verkostonsa aikuiselämässä ovat huonompia ja he kärsivät turvattomuudesta.

Kiusaaminen koskee aina koko koulua, ei vain yksittäisiä oppilaita tai yhtä luokkaa. Viihtyisä ja turvallinen ilmapiiri koskee koko koulua, kaikkea mitä koulussa tapahtuu, ei vain luokkatyöskentelyä.

Aloitin oman koulunkäyntini vuonna 1970 Inkeroisissa. Olin lihava ja yksinäinen poika, joten olin peloissani jo valmiiksi. Liittouduin opettajien kanssa ja norkoilin välitunneilla valvovan opettajan lähellä. Vaihdon koulua kolmannella luokalla Alvar Aallon suunnittelemaan Tehtaan kouluun. Ikäviä kokemuksia eivät tarjonneet pelkästään koulukaverit vaan myös opettajat. Liikunta- ja laulutunnit olivat nöyryyttäviä. Pelkäsin isompia ja välttelin luistinradan pukukoppeja, koska niitä ei valvottu ja mietin reittejä, miten pääsisin turvallisesti kouluun. Pärjäsin lukuaineissa ja ainekirjoituksessa, mistä ei ollut apua poikaporukoissa. Pelot alkoivat toteutua toden teolla vasta viidenneltä luokalta ylöspäin, kun siirryttiin uuteen kouluun, oppikouluun.

Koulu voi antaa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden pärjätä niille, joiden kotiolot ovat vaikeat. Se voi tarjota kontaktin turvalliseen aikuiseen ja hyvät kaverisuhteet rakennuspalikoiksi tulevalle elämälle. Tai se voi luoda jatkuvan huonommuuden tunteen ja turvattoman olon. Se voi jättää kiusatulle tunteen, ettei hän kuulu yhteiskuntaan.

Kiusaamista tapahtuu eniten 4-6 luokilla, mutta sitä on myös pienempien lasten ja yläasteikäisten joukossa.

Aloin suhtautua yhdentekevästi ja ylimielisesti kouluun. En juurikaan käyttänyt aikaani lukemiseen, mutta menestyin silti. Se lisäsi ylimielisyyttäni. Parhaiten muistan, kun Hessu puolusti minua. Hessu tuli kerran väliin ja rökitti kiusaajan. Se antoi toivoa muutoksesta. Ylioppilaskirjoituksiin luin, mutta se oli myöhäistä matematiikan osalta, jonka selvitin rimaa hipoen. Halusin vain koulun loppuvan.

Minun on silti vaikea ajatella, että olisin ollut koulukiusattu. Olin paljon muutakin ja koulu oli paljon muuta. Enemmänkin elin omissa peloissani ja ilmapiiri ruokki niitä. Sen ajan systeemi oli melko kädetön tunnistamaan kiusaamista ja auttamaan millään tavalla. Se nähtiin paljolti yksilöiden välisenä ja ohjeena oli, että ”vedät kerran turpaan, niin se loppuu.” Kiusatuksi joutuminen oli oma vika.

Turvallisessa yhteisössä ei ole kiusaamista ja se hyväksyy erilaisuuden. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja aikuisten koventuneet asenteet näkyvät lasten maailmassa. Jos muu yhteiskunta hyväksyy nettikiusaamisen, toivoo raiskauksia ja uhkailee tappamisella, miten me kuvittelemme tukevamme turvallista ilmapiiriä kouluissa?

Tarvitaanko pari- ja perheterapiaa Itä-Uudellamaalla?

 Porvoon perheasiain neuvottelukeskuksessa on noin 2500 asiakaskäyntiä vuosittain ja vakituisia työntekijöitä neljä. Jos Itä-Uudenmaan hyvinvointialue irtisanoo yhteistyösopimuksen, palvelut loppuvat Loviisasta, Sipoosta, Pukkilasta, Askolasta ja Myrskylästä. Sopimus on kattanut kymmenen käyntiä lapsiperheille. Muut käynnit on rahoitettu tähänkin asti neuvottelukeskuksen budjetista.

Perheneuvonta jatkuisi normaalisti porvoolaisille ja Pornaisten kunnan asukkaille erillisen sopimuksen turvin.

Kirkon perheneuvonta on maksutonta asiakkaille ja avointa kaikille. Perhemuotoa tai kirkon jäsenyyttä ei kysytä. Porvoon perheneuvonta on pystynyt toimimaan lähes ilman jonoja ja kaikki apua tarvinneet on pystytty vastaanottamaan. Neuvottelukeskus on toiminut Porvoossa 42 vuotta, ja kirkon perheneuvonta tänä vuonna 80 vuotta.

Olemme toimineet yhteystyössä lastensuojelun, perheneuvoloiden, psykiatrian ja perusterveydenhuollon sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Myös ikäihmiset ovat entistä enemmän hakeneet apua erotilanteisiin tai isovanhemmuuden haasteisiin. Otamme vastaan yksilöasiakkaita ja tarjoamme oikea-aikaista, riittävää terapeuttista apua suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Perheneuvonnan lopettaminen Itä-Uudeltamaalta lisäisi parien ja perheiden ahdinkoa ja heikentäisi lasten ja nuorten asemaa.

Itäväylä Uusimaa Borgåbladet

Tänään haluan puhua mielenterveydestä

Itsenäisyyspäivän 6.12.2023 juhlapuhe Pornaisissa

Kun pyytää terapeutilta itsenäisyyspäivänpuheen, saa puhetta mielen hyvinvoinnista. Mielenterveyden ajatellaan olevan yksilön asia, yksilön elämänkaareen liittyvä asia, yhden ihmisen kokemuksiin ja aivokemiaan liittyvä asia. Mielenterveyden ajatellaan asuvan yksilössä. Se on kuitenkin laajempi ilmiö. Se on yhteisöllinen kokemus.

Tänä itsenäisyyspäivänä haluan katsoa eteenpäin. Itsenäisyys ei ole vain menneisyyttä, se on myös tulevaisuutta. Se määritellään koko ajan uudestaan muuttuvassa maailmassa. Haasteet ovat nyt suuremmat kuin kertaakaan elinaikanani. Venäjän hyökkäys Ukrainaan lähes vuosi sitten käynnisti Suomessa turvallisuustilanteen uudelleen arvioinnin ja johti suurella yksimielisyydellä Natoon liittymiseen. Hyvin nopeasti Venäjä nimesi Suomen vihamieliseksi valtioksi. Meillä on 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa, maan kanssa, johon ei enää ole diplomaattisuhteita. Raja on samalla EU:n ja Naton raja.

Uusi normaali on levottomuudet ja hybridivaikuttaminen. Uusi normaali on epävarmuuden aika. Epävarmuuden sietäminen vaatii kestokykyä, resilienssiä, niin yksilöiltä kuin yhteisöiltä. Se vaatii yhteisöllisyyttä ja jakamista. Yksin emme selviä epävarmuuden ajassa.

Inhimillinen kärsimys Ukrainassa ja Lähi-Idässä on mittaamatonta. Sodat lisäävät ekologista tuhoa ja eläinten kärsimystä.

Sodat vaikuttavat meidän mieliimme. Sotatraumat vaikuttavat kolmanteen ja neljänteen sukupolveen kuten Suomessa hyvin tiedämme. Nyt jos koskaan on aika puolustaa demokratiaa ja ihmisarvoa, vuorovaikutusta ja vuoropuhelua. Rauha on kuitenkin tahdon asia, kuten Martti Ahtisaari on sanonut.

Me emme vielä tiedä millä tavalla pandemia traumatisoi pitkällä aikavälillä. Emme tiedä lisääntyvän lapsiperheköyhyyden pitkäaikaisvaikutuksia. Emme tiedä raa’an markkinatalouden, kulutukseen keskittyvän elämäntavan jättämiä jälkiä. Pohjoisen pallonpuoliskon hyvinvointi on perustunut eteläisen pallonpuoliskon riistoon. Emme tiedä tämän epätasa-arvon seurauksia. Sen me tiedämme, että mielenterveyden häiriöiden hinta Suomessa on noin 11 miljardia euroa vuosittain. Puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä. Pandemian aikana mielenterveyden ongelmat kasvoivat kaikissa ikäluokissa kaikkialla maailmassa, joidenkin arvioiden mukaan 25 prosenttia. Euroopassa noin 40 miljoonaa ihmistä kärsii masennuksesta, se tarkoittaa noin viittä prosenttia väestöstä. Masennus on kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kysymys, ei pelkästään psykiatrinen tai yksilön asia.  Mielenterveyden häiriötkin ovat yhteisöllisiä.

Tuhannet vuorovaikutuskokemukset lapsuudessa muodostavat mielemme perustan. Sen peruspalikoita ovat tunteet ja ruumiilliset kokemukset. Ne voivat olla torjuvia, välinpitämättömiä tai satuttavia. Lapsi kokee itsensä pahaksi ja kelpaamattomaksi. Hän häpeää itseään ja tulkitsee maailman vaaralliseksi ja epäluotettavaksi. Sydän särkyy ennen kuin se on syntynyt. Riittävän hyvässä suhteessa hoivaaja pystyy vastamaan lapsen tarpeisiin ja olemaan vuorovaikutuksessa, hetki hetkeltä. Tästä vuorovaikutustanssista syntyy kokemus minuudesta, myötätunto, empatia ja ymmärrys toisen ja omasta mielestä, realistinen ja integroitu kuva itsestä ja toisista. Ne eivät ole syntymäominaisuuksia, vaan ne annetaan meille.

Ympäristöahdistusta kokevat erityisesti nuoret ja lapset. Se voi olla yhtä kivulias kokemus kuin läheisen menettäminen. Siitä on tunnistettavissa mielenterveyttä uhkaavan kriisin piirteet. Maailman maat ovat YK:n mukaan epäonnistuneet päästöjen vähentämisessä. Jotta ilmaston vaarallinen kuumeneminen pysäytettäisiin, päästöjen pitäisi laskea 43 prosenttia tämän vuosikymmenen loppuun mennessä vuoden 2019 tasolta. Päästöt ovat vähenemässä kaksi prosenttia.

Suomalaisten keskimääräinen hiilijalanjälki on 10 000 kg vuodessa. Jotta tavoite saavutettaisiin, sen pitää pudota 2500 kg vuodessa. Tämä tarkoittaa perustavanlaatuisia muutoksia elämäntavassa seuraavan vajaan kymmenen vuoden aikaikkunassa. Täytyy muistaa, että muutokset voivat johtaa kohti parempaa elämää, planetaarista hyvinvointia.

Minulla oli ilo kuntapäättäjänä osallistua maanpuolustuskurssille. Suuri osa kurssin ohjelmasta keskittyi juuri ilmastonmuutoksen riskitekijöihin. Ilmastonmuutoksen torjuminen on myös turvallisuuspolitiikkaa. Että ihan viherhippeilyä tämä ei ole.

 Suomen luonnon lajeista joka yhdeksäs on uhanalaisia. Olette ehkä huomanneet hömötiaisen häviämisen pihamailta ja pääskysten lennon vähenemisen kesäisinä iltoina? Olemme vastuussa vähemmän kuluttavan elämäntavan luomisesta. Poliittisesti voimme tukea ilmastotoimia, sitoutua päästötavoitteisiin, kehittää päästötöntä liikennettä, poistaa fossiilisiin polttoaineisiin nojaavat tuet, tukea kasvispainotteista ruokavaliota ja ylipäätään sitoutua elämäntapaan, joka on vähemmän tuhoava.

Luontokato tapahtuu myös meissä. Ihmiskeho on ekosysteemi, joka on riippuvainen ympäristöstä soluineen ja mikrobeineen. Monien kroonisten sairauksien, myös mielenterveyden häiriöiden ja ylipainon taustalla voi olla luontoperäisten suojatekijöiden heikkeneminen uusimpien tutkimusten mukaan.

Ihmisen mieli ja persoonallisuus syntyvät suhteissa. Koko elämä on suhteessa oloa. Aivot etsivät yhteyksiä. Tiedämme paljon lapsuuden kiintymyssuhteiden vaikutuksesta myöhempään elämään, mutta se ei oikein näy yhteiskunnassamme. Millaisia päätöksiä tehdään lapsiperheiden osalta, miten vähennetään lapsiperheköyhyyttä, ja ajattelen köyhyydellä nyt muutakin kuin taloudellista köyhyyttä. Köyhyys voi olla tunteiden köyhyyttä, kulttuurin köyhyyttä, sivistyksen köyhyyttä. Miten tuetaan lapsiperheiden hyvinvointia ennaltaehkäisevästi?

Tarvitaan hyvä terveydenhuolto, hyvä varhaiskasvatus, hyvä koulutus. Tarvitaan yhteiskunnan rakenteita, jotka mahdollistavat tasa-arvoisen ja turvallisen perhe-elämän. Tarvitaan yhteisöllisyyttä, ja yhteiskunta, joka pitää huolta lapsista.

Pornainen voisi olla tällainen lapsiystävällinen kunta.

Neuvolaverkosto syntyi 1940-luvulla. Silloin nähtiin tarpeelliseksi tavoittaa kaikki vanhemmat, odottavat äidit ja vastasyntyneet. Neuvolaverkoston vaikutus hyvinvointiimme on mittaamattoman arvokas. Vuonna 1944 annettiin laki, ettå jokaiseen kuntaan piti perustaa neuvola vuoteen 1949 mennessä. Sotien jälkeen myös parisuhteet olivat kovilla, kun traumatisoituneet miehet palasivat rintamalta, ja siihen tarpeeseen vastasi kirkon perheneuvonta. Nykyisin perheasiain neuvottelukeskuksia on 37 eripuolilla Suomea, työntekijöitä niissä on parisen sataa, ja asiakaskäyntejä 20 000 vuodessa.

Neuvottelukeskukset tarjoavat maksutonta apua perheille ja pareille. Ne tavoittavat ihmisiä, joilla ei ole muita mahdollisuuksia hankkia apua.

Jos perhe elää päihderiippuvuuksien tai mielenterveyden ongelmien haasteissa, tai perheessä on väkivaltaa, jatkuvia riitoja, syrjäytymistä, köyhyyttä, jos lapsen perusluottamus järkkyy, varhainen kiintymyssuhde vaurioituu, niin sillä on valtavat vaikutukset aikuiselämässä. Se näkyy tunne-elämän epävakautena, perittynä syrjäytymisenä, mielenterveysongelmina, fyysisinä sairauksina, ja monin, monin eri tavoin elämän vaikeuksina. Todellista ennalta ehkäisyä on varhainen puuttuminen ja meidän aikuisten vastuunkanto.

Nuorten syrjäytyminen työelämästä ja koulutuksesta ei ole sekään ainoastaan taloudellinen kysymys, vaan sen vahingolliset vaikutukset nuoren tunne-elämään ja käsitykseen omasta itsestä ja yhteiskunnasta ovat pitkävaikutteisia. Syrjäytymisestä tulee sukupolven kokemus, tunne siitä, että olen tarpeeton ja epäkelpo, voi seurata mukana koko elämän.

WHO julisti yksinäisyyden merkittäväksi mielenterveyden riskitekijäksi vain muutama viikko sitten. Yksinäisyys lyhentää elinikää ja lisää riskiä dementiaan, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. 5-15 prosenttia nuorista kokee yksinäisyyttä.

Minulla oli kunnia toimia kaksi vuotta valtuuston puheenjohtajana. Parhaiten mieleeni jäi kiusaamisteemasta valmisteltu iltakoulu, jossa kuultiin ensin asiantuntijaa ja sen lisäksi oli paneelikeskustelu, johon osallistui nuorten edustajia. Kiusaaminen on yhteisöllinen ilmiö, se ei ole kiusattavan ja kiusaajan välinen ongelma vaan yhteisön ongelma.

Kiusaamista esiintyy myös aikuisten välillä. Sitä varten luodaan turvallisemman tilan ohjeistuksia kaikenlaisille kohtaamisille. Sitä varten nimetään häirintäyhteyshenkilöitä tapahtumiin. Sosiaalinen media ja poliittinen ilmapiiri eivät varsinaisesti näytä vähentävän kiusaamista.

Sote-uudistus oli välttämätöntä tehdä. Suomi ei yksinkertaisesti olisi selvinnyt ilman uudistusta. On sanottu, että suomi on vanhainkoti, jossa me kaikki olemme töissä. Kun katsoo Keusoten arvioita tulevaisuuden kehityssuunnista, kaksi palkkia kasvaa ylitse muiden: mielenterveyden ongelmat ja ikääntyvä väestö. Näihin kysymyksiin meidän on pakko vastata. Ja näihin kysymyksiin eivät kunnat yksin olisi voineet vastata.

Meillä on huoli omasta terveyskeskuksesta ja paikallisista palveluista ja syystä. Luottamushenkilöt Keusotessa ovat tehneet hyvää, välillä raivokastakin työtä, palvelujen järjestämisen kohdalla, ja ainakin Pornaisten osalta myös tuloksellista. Terveysasemamme ei ole lakkautuslistalla. Muutoksiin joudumme kuitenkin tottumaan, mutta demokratia on Keusotessa toiminut, ja muutoksia tehdään toivoni mukaan yhä enemmän tietoon perustuen ja vastaten ensin peruskysymyksiin, miten lääkäriin pääsee ja hoitajiin saa yhteyden, kun sitä tarvitaan.

Pornaisten kunta on piristynyt, kun uudet viranhaltijat ovat pistäneet tuulemaan. Kiitos siitä. Vastikään uutisoitiin suuresta teollisesta investoinnista. Kevyenliikenteen väylät etenevät. Monitoimihallihanke liikahti eteenpäin. Liikenneympyrä valmistui tukemaan keskustan kasvua. Kaikista näistä uudistuksista huolimatta, haluan kysyä, kuinka vahvistamme paikallista kulttuuria? Onko kulttuurielämämme vilkastunut? Onko kokemus omasta hyvinvoinnista lisääntynyt? WHO:n raportin mukaan on selkeää tieteellistä näyttöä taiteen ja kulttuurin merkityksestä paitsi sairauksien ehkäisemisessä myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, sekä sairauksien hoitamisessa ja hallinnassa.

Hankalin este uudistuksille on asenne, miten on aina ennenkin tehty. Hyvät ystävät, se ei enää riitä, se ei toimi. Jotkut ovat taitavia torppaamaan kaiken uuden liittämällä sen johonkin vanhaan epäonnistumisen. Puhutaan muutosvastarinnasta. Voitaisiin alkaa puhua muutosmyötärinnasta. Ihan mallikkaastihan siinä liikenneympyrässä jo ajetaan!

Pieksämäellä ja Merikarvialla budjetin teko avattiin kuntalaisille. Myös strategiaa voidaan tehdä yhdessä kuntalaisten kanssa. Lähidemokratiaa ja avoimuutta, erilaisia uusia avauksia, voidaan lisätä meilläkin.

Ensi vuonna pidetään kahdet vaalit, jotka vaikuttavat maamme tulevaisuuteen. Pornaisissa voi olla vaikea ajatella paikkaamme Euroopassa, mutta siellä se kuitenkin on. Mekin olemme eurooppalaisia. EU:n painoarvo on isompi kuin sen pilkattu byrokratia tai meille kummallisina näyttäytyvät määräykset. EU:n ansiosta saimme rokotteet pandemiaan ja niiden jakaminen onnistui tasapuolisesti. Vahva EU on puolustuksellisesti merkittävä. Natolla ei ole omaa aseteollisuutta eikä rajavartiointia. EU:n kautta voimme toimia, kun demokratiat ympäri maailmaa heikkenevät. EU on tärkeä tekijä vihreässä siirtymässä. EU vaalit pidetään 6.-9. kesäkuuta. Ja hyvät pornaislaiset, ne eivät ole yhdentekevät vaalit.

Ennen EU-vaaleja on toisetkin vaalit, joissa valitaan Suomelle uusi presidentti. Varsinainen vaalipäivä on 28.1.

Lupasin puhua mielenterveydestä. Mikään määrä terapiaa ei riitä paikkaamaan kasvavaa mielenterveyden kriisiä tulevina vuosina, mikään sote uudistus ei ole riittävä, mitkään hyvinvointivaltion rippeet eivät poista yksinäisyyttä, ellei yhteiskunnallista, yhteisöllistä muutosta tehdä kohti välittävämpää ja myötätuntoisempaa tapaa elää ja toimia.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Aleksanteri Gustafsson: Ilmastonmuutoksen ja terapian sukupolvi

Harrin vaaliteemoina ovat mielenterveys, ympäristö ja kulttuuri. Nämä teemat ovat nykypäivänä tärkeämpiä kuin koskaan. Mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten määrä on kasvanut ja jatkaa kasvamistaan. Ongelmien juurisyyt eivät ole ihmisissä itsessään, vaan jotakin on pielessä yhteiskunnassamme. Kilpailu ja kova paine menestyä ajavat jo koululaisia uupumuksen partaalle.

Koko maailma kohtaa tänä päivänä saman ympäristökriisin. Ihmisen aiheuttama lajien massasukupuutto, kuumeneva ilmasto sekä ympäristön saastuminen kemikaaleilla ja muovilla uhkaavat luontoa ja samalla ihmiskuntaa. Ympäristökriisit ovat yksiselitteisesti tärkein poliittinen kysymys seuraavien vuosikymmenten aikana.

Kulttuuri on erottamaton osa ihmisen olemassaoloa. Se tekee elämästä elämisen arvoista. Taide ja viihde luovat myös merkittävän määrän työpaikkoja. Kulttuuria pitää saada ihmisten lähelle ja saavutettavaksi.

Jos hellittäisimme paineita, joita asetamme itsellemme ja lapsillemme, voisimme paremmin. Jos työelämässä olisi kevyempi olla, ja vapaa-aikaa olisi enemmän, ei meidän tarvitsisi kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja aineellisiin statuksen symboleihin ja kiireistä elämää helpottaviin hilavitkuttimiin. Jos ostaisimme liput koko perheelle teatteriin, aiheuttaisimme vähemmän ympäristötuhoa ja toisimme työtä kulttuurin ammattilaisille. Oikeudenmukainen vihreä siirtymä pitää kaikki mukana, ja tekee elämästä elämisen arvoista.

Minun sukupolveni on elänyt koko elämänsä ilmastonmuutoksen varjossa. Mielenterveyden ongelmat ovat näkyneet lähipiirissäni niin kauan kuin muistan. Harrilla on mielenterveyden ja kulttuurin ammattilaisena hyvä käsitys siitä, miten yhteiskuntamme voi tukea hyvinvointia. Hänellä on taitoa tehdä Suomesta parempi paikka elää. Siksi minä äänestän eduskuntavaaleissa Harria!

Aleksanteri Gustafsson

Kampanjapäällikkö

Pääkirjoitus Virtasen viesti -lehdessä

Kun ei vaan enää jaksa

Mielenterveyden ongelmat syrjäyttävät työelämästä ja opiskelusta. Korkeaa työllisyysastetta tarvitaan, jotta hyvinvointiyhteiskunta säilyy. Työ on tärkeää toimeentulon, osallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä ja kolmannes sairauspäivistä on mielenterveysperusteisia. Pitää kysyä, mikä työelämässä on vikana, kun ihmiset eivät jaksa sitä, tai kun nuoret uupuvat opintoihinsa. Työelämää voidaan parantaa monin tavoin niin, että se tukee mielen hyvinvointia. Mielenterveyden pitää olla keskiössä työelämän muutoksissa.

Huonot työolot sairastuttavat meidät. Ne heikentävät keskittymiskykyä, aiheuttavat väsymystä ja riittämättömyyden tunteita. Työ voi olla emotionaalisesti kuormittavaa tai työyhteisön tuki on heikkoa. Se voi olla ajankäytöllisesti haastavaa, palkka olla huono tai työmatkat liian pitkiä.

Miten pidentää ihmisten työuria ja tukea jaksamista ja hyvinvointia? Työelämän joustoja pitää lisätä. Osasairausloman käyttöä voidaan helpottaa. Johtamista pitää parantaa oikeudenmukaisemmaksi, työn prosesseja selkiyttää. Työn mielekkyys ja arvostus tukevat hyvinvointia. Työntekijän osaaminen tehtäväänsä on varmistettava. Epäkohtiin pitää puuttua – epäasialliseen käytökseen, kiusaamisen ja syrjintään on puututtava jo lainkin nojalla. Esihenkilöiden mielenterveysosaamista on lisättävä. Työterveyshuollon tulee tarjota varhaista psykoterapiaa.

Lähes 140 vuotta sitten työväenliike alkoi vaatia parannuksia työntekijöiden oikeuksiin ja työolosuhteisiin, kuten kymmentuntista päivää. Nyt tarvitaan uutta työväenliikettä mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi. Mielenterveyskriisin kustannukset ovat Suomessa 11 miljardia euroa vuodessa.  Ratkaisuksi ei riitä terapiapalveluiden lisääminen, vaan tarvitaan laajaa yhteiskunnallista muutosta. Mukaan pitää saada kunnat (ennaltaehkäisy ja hyvinvointipalvelut), hyvinvointialueet (erityisesti perusterveydenhuollon terapiapalvelut ja ennaltaehkäisy), työnantajat (työolojen parantaminen hyvinvoinnin näkökulmasta, liikunta- ja kulttuurisetelit, työterveydenhuollon kehittäminen), oppilaitokset (pääsykoe- ja suorituspaineiden hellittäminen, lähiopetus ja opiskelusuojelu) sekä valtion tukitoimet (sosiaaliturvan uudistus, opintorahan nosto, mielenterveyden hoitoon tuplapanostus).

Mielenterveyden rooli korostuu työnmurroksessa ja yhteiskunnallisessa epävarmuudessa: Ukrainan sota, ympäristökriisi ja covid. Pelkästään pandemian arvioitiin lisäävän ahdistus- ja masennushäiriöitä 25 prosentilla. Ihmiset kokevat turvattomuutta. Työelämässä jaksamista parantavat oikeudenmukaiset ja työn vaativuutta vastaavat palkkaratkaisut.

Julkaistu Vaalikynä-kirjoituksena Keski-Uusimaassa 27.3.2023

Pasi Lampela: Näytelmäkirjailija ja maailma

Kun George Floyd kuoli poliisiväkivallan uhrina 25. toukokuuta 2020 Minneapolisissa Yhdysvalloissa, satuin keskustelemaan tapauksesta erään nuoren aktivistin kanssa. Olimme molemmat kuohuksissa tragediasta, mutta hän veti siitä huomattavasti pidemmälle meneviä johtopäätöksiä: tämä tulisi olemaan hänen ikäpolvensa ihmisille sukupolvikokemus, ja taistelu rasismia ja väkivaltaa vastaan saisi nyt aivan uudet, entistä globaalimmat mittasuhteet. Ihmiset heräisivät, vihdoin.

Jäin pohtimaan hänen näkemyksiään. Miksi yksittäinen tapaus merkitsi niin paljon, kun huutavia vääryyksiä tapahtui joka päivä, ja maantietellisesti huomattavasti lähempänäkin, Venäjällä, Kiinassa, Lähi-Idässä, Afrikassa. Ja meillä Suomessa myös. Miksi tapahtumat Yhdysvalloissa vaikuttivat kiinnostavammilta ja polttavammilta? Aktivismi tuntui valikoivalta. Selittikö amerikkalaisen populaarikulttuurin valtava maailmanlaajuinen vaikutus kaiken, vai oliko kysymys someajan ilmiöstä, siitä miten vaikeasti hahmotettavia, kaukaa historiasta periytyviä ristiriitoja oli helpompi ymmärtää kun yksi ihminen antoi niille kasvot?   

Keskustelu palasi mieleeni seuraavana syksynä kun törmäsin kirjakaupan ALE-laarissa ruotsalaisen toimittajakaksikon teokseen, jossa he kertoivat koettelemuksistaan etiopialaisessa vankilassa. Heräsi ajatus näytelmästä, ja pohdin olisiko mahdollista kehitellä fiktio suomalaisesta toimittajasta ja valokuvaajasta vastaavan tyyppisessä tilanteessa. Olin Luottomies-romaaniani kirjoittaessani tullut perehtyneeksi Nigeriaan, koska kirjan päähenkilö kävi siellä kouluttamassa vartijoita ja poliiseja, ja muistin kauhukuvat Shellin öljynporauksen ja -jalostuksen aiheuttamasta inhimillisestä ja ekologisesta hävityksestä. Ihmiset elivät mustan liejun ja karrelle palaneen viidakon maailmanlopun maisemassa. Ja saman tien muistin myös Jorma Ollilan, Nokian entisen johtajan, suomalaisen sankarin. Kun Ollila toimi Shellin hallituksen puheenjohtajana vuosina 2006 – 2014, suomalaiset toimittajat ja aktivistit kyselivät häneltä Nigerian Deltan lohduttomasta tilanteesta, mutta Ollila kieltäytyi vastaamasta. Oliko mahdollista että hän ei tiennyt mitä Nigeriassa tapahtui? Vai tulkitsiko hän katastrofin normaaliksi asiaankuuluvaksi vahingoksi, collateral damageksi, jollaista aina syntyi kun toimittiin öljybisneksen kaltaisen jättiläisen kanssa, eikä asia näin ollen kaivannut julkisia selittelyjä?

Shelliä vastaan käytiin oikeutta Haagissa ja Lontoossa, ja suomalaisen toimittajan ja valokuvaajan Nigerian reissu alkoi tuntua enemmän kuin hyvältä idealta. Mutta hyvin nopeasti jouduin myös peilin eteen ja kamppailemaan muutamien ikävien kysymysten kanssa. Miksi kirjoittaisin jostain niin kaukaisesta todellisuudesta? Oliko minulla tarpeeksi tietoa? Pystyisinkö samaistumaan henkilöihin, jotka viruvat nigerialaisessa sellissä yhdeksän kuukautta taistellen henkensä kaupalla inhimillisyytensä, ja henkilökohtaisen ja ammatillisen etiikkansa puolesta? Miksi juuri tämä tarina erottuisi maailman kaaoksesta? Tavoittaisiko se jotain olennaista globalisaation, kolonialismin ja ilmastonmuutoksen runtelemasta nykymaailmasta, ja niistä inhimillisistä ristiriidoista, joiden keskellä joudumme elämään?

Päätin vastata kyllä.  

Pasi Lampela, julkaistu Virtasen viesti -vaalilehdessä

Psykoterapian taustakoulutusvaatimuksia on muutettava

Helsingin Sanomien Lukijan mielipide – palstalla oli kirjoitus (15.2), jossa pohdittiin, millä pätevyydellä psykoterapiaa harjoitetaan Suomessa. Kirjoituksessa todettiin mm. että ”psykoterapia ei saa olla ammattiin rekisteröimättömien henkilöiden mellastuskenttä”.

Nimikesuojatun psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeus perustuu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin ja sitä täsmentävään valtioneuvoston asetukseen. Asetuksessa säädetään psykoterapeuttikoulutus yliopiston järjestämis-/ohjausvastuulle.

Asetuksessa myös määritellään vaatimukset taustakoulutuksesta ja työkokemuksesta, jotka tulee olla olemassa ennen psykoterapeuttikoulutuksen aloittamista. Hyväksytty taustakoulutus rajataan koskemaan lähtökohtaisesti vain terveydenhuollon koulutuksia.

Psykoterapeutin nimikesuojausta koskeviin muodollisiin säännöksiin ja niiden tulkinnassa tiukasti muotoseikoissa pitäytymiseen liittyy epäkohtia, jotka sulkevat nimikesuojauksen ulkopuolelle ammattitaitoisia terapeutteja, koska heidän akateemisen tason taustakoulutuksensa on vääränlainen. Taustakoulutusvaatimuksiin on saatava muutos.

Psykoterapeutin taustakoulutuksen rajaaminen vain terveydenhuollon koulutuksiksi kaventaa psykoterapeuttista osaamista. Psykiatrisiin diagnooseihin perustuva manualisoitu kurssimainen terapia ei välttämättä kohtaa potilaan tarpeita. Kestämättömäksi tilanteen tekee lisäksi se, että Suomessa on julkisella sektorilla suuri pula ammattitaitoisista terapeuteista samalla kun esimerkiksi nuorten ahdistus- ja masennusoireet ovat lisääntyneet rajusti.

Terveydenhuollon ammattilaisilla on tarve korostaa taustakoulutuksen merkitystä. Koulutuksen siirryttyä yliopistolliseksi muutos kentällä näkyy yhden sukupolven kuluttua, kun vanhojen säännösten mukaan hyväksytyt psykoterapeutit poistuvat. Nykytilanteessa myös ammattiin rekisteröidyt terapeutit voivat siis muodostaa ”mellastuskentän” eikä rekisteröinti pelkästään ole laadun tae.

Analyyttisen psykologian kansainväliset psykoterapiakoulutukset ovat viisivuotisia. Taustakoulutuksen vaatimuksena on soveltuva akateeminen tutkinto. Osa meistä – ne, joilla on Suomessa hyväksytty taustakoulutus – ovat rekisteröityjä psykoterapeutteja, ja osa työskentelee ilman ammattinimikettä, samalla perusteellisella ja monipuolisella psykoterapiakoulutuksella. 

Tutkimukset osoittavat, että psykoterapian vaikuttavuudessa merkittävin yksittäinen tekijä on terapeutin ja asiakkaan välinen suhde. Terapian vaikuttavuuden keskeinen lähtökohta on siinä, että asiakas tulee turvallisessa vuorovaikutuksessa nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Psykoterapeutti itsessään, hänen persoonansa, empatiakykynsä ja henkinen kypsyytensä on tärkein työväline.

Hans Fredriksson, LKT, psykiatri, psykoterapeutti

Liisa Halme, oikeustieteen tohtori, psykoanalyytikko

Harri Virtanen, teatteritaiteen maisteri, psykoanalyytikko  

Sari Varpama: Sodassa muita lajeja vastaan

Ukrainan sotaa seuratessa en voi inhimillisen kärsimyksen lisäksi olla ajattelematta sodan jalkoihin jääviä eläimiä. Ihmisen hädästä kuulemme joka päivä. Sota on kammottavaa ja vastenmielistä, ja ihmisten kärsimys sietämätöntä. Harvemmin kuitenkaan uutisoidaan eläinten kärsimyksestä, jonka me ihmiset suuressa määrin aiheutamme. Valitettavasti myös muut, tilanteeseen täysin syyttömät elolliset olennot saavat osansa, luonnosta puhumattakaan. Kun kampanjoidaan, että ”Ukraina tarvitsee sinunkin apuasi”, ei kuitenkaan listata yhtäkään järjestöä, joka auttaisi eläimiä. Vain ihmisistä kuuluu välittää, vain ihmisiä pitää auttaa. Miksei myös eläimiä?

Yksi tuttava lausahti eläinten kärsimykseen liittyen, että nyt on suurempiakin murheita. Ihmiset ensin – ajattelussa kuulen vähän samaa kuin suomalaiset ensin –ajattelussa. Ikään kuin ihmiset lajina ja kansallisvaltiot olisivat jotenkin omissa poteroissaan.  Asumme kuitenkin kaikki samalla maapallolla, olemme väkisinkin yhtä ja keskinäisriippuvaisia.  Ihminen kavahtaa erilaisuutta, ja erilaisuus saattaa olla empatian este, oli erilaisuus sitten ihonväri tai neljä jalkaa.  Kärsimys on kärsimystä, eikä sitä tulisi tuottaa yhdellekään elävälle olennolle. Julmuus eläimiä kohtaan ei kannusta empatiaan myöskään ihmisiä kohtaan. Eläintä rääkkäävä lapsi katsotaan häiriintyneeksi, mutta aikuiset harjoittavat syvään juurtunutta, institutionaalista väkivaltaa eläimiä kohtaan monin eri tavoin, suorasti ja epäsuorasti.

Nykyään esimerkiksi jo myönnetään, että eläinten tehotuotanto on ekologisesti kestämätöntä, mutta se on myös epäeettistä. Eläinten olosuhteet eivät kestä päivänvaloa, ja jos niitä tuodaan julkisuuteen, siitä suututaan. Eläimet on alistettu markkinatalouden tuotantovälineiksi, eivätkä kuluttajat halua tietää siitä kärsimyksestä, joka tapahtuu suljettujen ovien takana. Kognitiivinen dissonanssimme sallii meidän syödä hyvillä mielin eläintä, joka ei ole koskaan nähnyt päivänvaloa tai saanut viettää hetkeäkään lajityypillistä elämää. ”Hyvä ruoka, parempi mieli”, kuten Atriakin jouluna kinkkujaan mainosti.

Ihmisyyden mitta on se, miten heikoimpia kohdellaan. Eläimet ovat ilmiselvästi heikoimmassa asemassa, vailla ääntä ja kykyä puolustaa itseään. Tämä vastuuttaa ihmistä. Porsimishäkissä viruva emakko, häkissään kituva turkiseläin, parsinavetassa vasikkansa perään huutava lehmä ja koditon lemmikkieläin tarvitsevat kaikki puolestaan puhujia, kuten myös vainottu susi tai vihatut ”vieraslajit”.  Eläinsuojelulainsäädäntömme on sivistysmaalle häpeällinen ja väärin nimetty: se ajaa enemmän mahdollisimman halpaa lihaa tuottavan koneiston kuin eläinten etua. Eläinsuojelun ylimpänä viranomaisena toimii maa- ja metsätalousministeriö, jonka poliittinen johto toimii eläinteollisuuden ja metsästäjien, ei eläinten hyvinvoinnin, ehdoilla.

Tuhoamme ja hyväksikäytämme muita tuntevia olentoja. Toisinkin voisi olla, jos tuntisimme vastuumme, ja ymmärtäisimme, että kyse on kokonaisuudesta. Ei ole tarpeen asetella vastakkain ihmisten ja eläinten etua, vaan kaikki hyötyisivät humaanimmasta maailmasta. Jokaisella elämällä on itseisarvo. Toivon, että vähitellen suhteemme muihin elollisiin muuttuisi uteliaaksi ja arvostavaksi. Monet lajit olemme jo onnistuneet ajamaan sukupuuttoon, mutta voisimmeko alkaa kiinnostua niistä kanssakulkijoista, joita meillä vielä on?  Nähdä ne yksilöinä, ainutlaatuisina, tuntevina ja ajattelevina olentoina? Voisiko sikakin, joka viisivuotiaan lapsen tasoisesti ymmärtää kyllä, kun sille halutaan pahaa, olla subjekti?

Tarvitsemme päättäjiä, jotka huomioivat ekologiset reunaehdot ja nykyisen elämäntapamme kestämättömyyden, ja kunnioittavat myös eläinten oikeuksia. Lopettakaamme sotiminen, myös muita lajeja vastaan.

Sari Varpama MSc, Clinical Gestalt Psychotherapist, työnohjaaja

Julkaistu Virtasen viesti vaalilehdessä

Outi Mäenpää: Hallitsemattomuuden äärellä kohti rakentavaa vuorovaikutusta

Vuorovaikutus on jatkuvaa ennakoimatonta liikettä. Kuten sanakin sen määrittelee, vaikuttua vuorotellen. Impulssi siirtyy sanallisesti ja kehollisesti ihmiseltä toiselle. Koska ihminen ei voi muuttaa toisen viestintästrategiaa, hänen kannattaa kehittää omaansa. Viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat taitoja, joita voi harjoitella. Ja ne ovat mitä tärkein työväline kelle tahansa, mutta erityisesti kansanedustajalle. Saavuttaakseen yhteisiä tavoitteita, on hänen kyettävä johtamaan itseään. Olen kouluttanut rakentavaa vuorovaikutusta ja statusviestintää (vallankäyttöä viestinnän keinoin) kolmekymmentä vuotta yrityksissä ja yhteisöissä. Tässä muutamat askelmerkit itsensä johtamiseen kohti rakentavaa vuorovaikutusta:

OLE ROHKEA JA ALTISTA ITSESI KASVULLE. Tutki omia vuorovaikutusmekanismejasi, sekä hermostosi vireytymisen taipumuksia. Mikä on kommunikaatiotyyliäsi haasteellisissa tilanteissa? Mikä triggeröi sinua, milloin pelot ohjaavat, mitkä varjosi peität kaikin voimin? Milloin siirryt ns. ”punaiselle” ja mitä sitten tapahtuu? Kuinka silloin viestit; kunnioittavasti, vai suojauduksi, hyökkäätkö ja aiheutatko toiselle mahdollisesti sosiaalista stressiä.

Muista, että ihminen on sosiaalinen, tunteva olento ja että turvallisessa olossa ihminen on parhaimmillaan. Polyvagaalisen teorian mukaan kognitiivinen ajattelu ja uuden oppiminen estyvät, jos ihminen ei koe olevansa turvassa. Silloin hapen kulutus keskittyy puolustautumisen vaistonvaraisiin järjestelmiin. Yritä lähestyä vastapeluriasi asenteena myötätunto itseäsi ja toista kohtaan, vaikka kyseessä olisi haasteellinen asia, suurikin näkemysero aiheesta.

Huipputiimejä yhdistää psykologinen turvallisuus. Se ei tarkoita konfliktien väistelyä eikä teeskennellyllä myönteisyydellä vaikeiden asioiden peittelyä. Se on rohkeutta haavoittuvuudesta käsin. Se antaa mahdollisuuden luoda ilmapiiri, joka on avoin ja luottamuksellinen. Sellaisessa voi kysyä asioita tai tehdä ehdotuksia ilman, että tulee tyrmätyksi, nolatuksi, tai nöyryytetyksi. Siellä ei turvauduta kriittisyyteen kasvojen menettämisen tai epäonnistumisen pelon takia. Siellä ei tule rangaistuksi virheistä. Siellä pyritään menemään kohti, vaikka se tuntuukin epämukavalta. Siellä uskalletaan puhua hankalista asioista. Siellä ollaan selkeitä ja suoria. Se ei tarkoita ylimielisyyttä, ei raakaa rehellisyyttä. Vaan empaattista kohtaamista, vaikka käsiteltävä asia olisi vaikea. Siellä kuunnellaan ja vaikututaan kehittämisen näkökulmasta, ei syyttämisen. Siellä on selkeät rajat sekä pelisäännöt. Siellä kunnioitetaan toisten osaamista ja erilaisuutta. Siellä on kutsu: KUINKA RATKAISEMME TÄMÄN YHDESSÄ?

On tunnettua ja tutkittua, että tunteet tapahtuvat kehossamme. ”Vaikka järkeä ja älykkyyttä pidetään ihmismielen kruununjalokivinä, tunteet hallitsevat ihmiselämää. Ne ohjailevat parinvalintaamme ja ystävyyssuhteitamme, ne herättävät meissä halun auttaa ja säätelevät moraaliamme. Tunteet tekevät meistä ihmisiä.” (Nummenmaa 2019). Sellaista työpaikkaa ei ole, missä ihmiset eivät toimisi tunteittensa pohjalta. Ne ovat aina mukana ihmiselossa, oli kyseessä työyhteisön vuorovaikutus, tai yksityispuolen. Asiat harvoin riitelevät, vaan usein riidan ytimessä ovat sanoittamattomat, tai kuulluksi tulemattomat tunteet ja tarpeet.

Tunteiden lukutaito on taito muiden joukossa. Harjoituta rauhoittamaan itseäsi ja parhaimmillaan myös toista. Kysy itseltäsi rikonko, vai rakennanko ja päätä rakentaa. Pyri kehittämään hyvää itseluottamusta ja pienentämään egosi valtaa. Uskaltaudu autenttiseen läsnäoloon. Se ei ole itsensä vieressä seisomista ikään kuin näytellen ”kaikessa pärjäävää, kannuksensa ansainnutta, virheitä tekemätöntä aikuista ihmistä”. Älä siis pyri olemaan täydellinen. Et voi olla enempää kuin olet. Ole rohkea ja suostu olemaan se, joka olet; varjoinesi, kipuinesi, voiminesi, lahjoinesi.

Olen tuntenut Harrin vuodesta 1985 ja tehnyt hänen kanssaan paljon yhteistyötä. Minusta hän omaa loistavat vuorovaikutustaidot. Hän on analyyttinen, älykäs, hän osaa sanoittaa asiansa ymmärrettävästi myös maallikon näkökulmasta, hän on tunnollinen, kova tekemään töitä, empaattinen, luja, luotettava ja hauskaa seuraa. Joten toivon sydämestäni, että hän pääsee antamaan panoksensa kansamme ja maamme hyväksi kansanedustajana.

Lopuksi lainaan Houstonin yliopiston tutkimusprofessori Brene Brownin määritelmää rohkeudesta: ” Rohkeus on sitä, että tekee vaikka pelottaa ja vaikka ei voi olla varma lopputuloksesta. Rohkeus on yhteyden avaamista & esimerkillä näyttämistä. Se on sydän auki olemista.”

Outi Mäenpää TeM, työnohjaaja, vuorovaikutuskouluttaja, Easel Ohjaaja, näytteliljä

Julkaistu Virtasen viesti -vaalilehdessä

Arja Alho: Arjen kauneus ja kulttuurin rikkaus

Onnea on unohtaa katseensa ilta-auringon maalaaman maisemaan tai herätä aamun ensimmäiseen valoon. Onnea on hivellä puusta hiottua kulhoa, savesta muotoiltua vatia, ihailla grafiikan lehden herkkiä viivoja tai kauniisti sidottua kukkakimppua. Onnea on antaa musiikin viedä keinuviin rytmiin mutta myös tunteiden mustiin vesiin.  Onnea on lehteillä kirjaa ja joutua toiseen maailmaan tai kokea ennen esiripun nousemista kihelmöivä jännitys.

Mistä ovat elämykset ja liikutus niiden kokemisesta tehty? Jokaisen resepti on oma mutta se tiedetään, että mielikuvitustamme ja luovuuttamme ruokitaan taiteilla. Ne auttavat meitä näkemään asioita yllättävällä tavalla ja laajentamaan kuvaamme maailmasta ja toisista ihmisistä.

Kulttuuri tarvitsee oman infransa siinä missä ihmisten liikkuminenkin maalla, meressä ja ilmassa.  Sitä pitää olla lähellä ja niinkin, että se kokoaa ihmisiä yhteen.  Kulttuuria pitää voida tehdä itse, kulttuuri tarvitsee yleisönsä palkitsemia tekijöitä – ja kaiken tämän kasvualustaa.  

Kulttuurin panostamisen ketjuja on joskus vaikea nähdä valintojen moninaisuudessa. Mutta useimmat ymmärtävät, että liikunta ja urheilu kuuluvat lasten ja nuorten arkeen ja että kun ketju on kunnossa, voimme kokea suurta yhteistä onnea menestyksestä. Musiikissakin pätee sama. Kun alan oppilaitoksia on eri puolilla maata, se synnyttää paitsi lahjakkuudet myös rikkaan musiikkielämän, josta pääsevät nauttimaan kaikki.

Rahalla on merkitystä.  Jos harrastaminen maksaa liikaa, menetetään yhteisesti jotakin. Jos kulttuurin tekemisellä ei elä, menetetään samoin. Jos kulttuuri kurjistuu, kansakunta joutuu identiteettikriisiin.

Vaalikeskusteluja hallitsevat varmuudella ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tai talouteen keskittyvät politiikan asiantuntijat. Mutta poliittisen päättäjän on hallittava ihmisten elämisen ehtoja ja kun sitä yrittää tehdä, huomaa kaiken liittyvän kaikkeen.  Siksi äänestäjän on syytä kiinnittää katseensa sellaisiin ehdokkaisiin, jotka ovat uteliaita ja laaja-alaisia.

Kiinnostus kulttuuria kohtaan on kuin vakuutus, että numeroiden hallitseminen ja pykälien laatiminen on tarkoitettu ihmisiä ja elämää varten. Silloin tehdään yhteiskuntaa, jossa on aikaa ja mahdollista ammentaa onnen hetkiä.

Arja Alho, entinen poliittinen päättäjä, nykyinen aktivisti

Kirjoitus on julkaistu Virtasen viesti -vaalilehdessä

Kari Kyrönseppä: Virtain golfaa

Pyrkii dramaturgiksi Teatterikouluun, olen raadissa. Kirjoittavat, liikenneministeriksi myöhemmin yltävä rivaali käy tinkaamassa tarkennuksia kysymyksiin saadakseen selville mitä haetaan. Virtain vastaa omillaan. Molemmat pääsevät, kirkkaasti

Tekee näytelmiä, toista tusinaa, pitkälti, menestyy. Kuunnelmia, menestyy. Tv-sarjoja, menestyy.  Tulee Peteliuksen kanssa vastaanotolleni Yleen ja tarjoaa käsikirjoitusta nimeltä 55 minuuttia puheaikaa. Se on miekkosten henkilökohtainen vuodatus elämästä, hyvin suorasukainen ja hyvin synkkä. Tilaan sen. Toivon parasta.

Tulee hakemaan työhuoneeltani tarpeettomaksi jäänyttä divaania, on opiskellut itsensä psykoanalyytikoksi, Tanskassa, avaa vastaanoton naapurissani. Käymme Weeruskassa syömässä kaalikääryleitä, maksan. Yritän terapoida itseäni, Virtain ei mene halpaan, lopetan alkuunsa.

Perustaa kustantamon, Noxboox. Alkaa julkaista ohuita mutta sitä merkittävämpiä teoksia, myös omatekemiä. Tarjoan autofiktiotani hänelle. Virtain hymyilee, ei vastaa. Osaan kyllä lukea huulilta. Myöhemmin ymmärrän, kirja on julkaisematta. 

Ottaa paikkani Ylessä jäätyäni eläkkeelle, panee oitis työllä ja tuskalla rakentamani ohjelmistorakennelman silpuksi. Tulee shampanjapullon kanssa syntymäpäivilleni, kutsusta. Kiittelen isänmurhasta. Mitäpä sitä mies olisi muuta voinut tehdä, kumpikaan.

Viime kesänä kertoo alkaneensa harrastaa golfia, kuulostaa pahaenteiseltä. Ajan Pornaisiin mailat takapaksissa, lähdemme kentälle lapset mukana. Matkalla Virtain kertoo työstään kirkkovaltuustossa. Tunnenko tätä kaveria? Alamme lyödä harjoituspalloja, lahjoitan ylimääräiset mailani Harrin pojalle. Isän motoriset vahvuudet viittaavat hevosen kengittämiseen. Se siitä murhasta. Harjunpään tekijälle.

Ei se ainakaan vilpistele.

Kari Kyrönseppä, YLE:n legendaarinen tilaaja, viihteen kultasormi. Kirjoitus julkaistu vaalilehdessä, Virtasen viesti