Ruoska viuhuu vieläkin

Jostain syystä uuden vuoden elokuvaksemme valikoitui Clint Eastwoodin Ruoska vuodelta 1973. Katsomossa olivat parikymppiset lapseni ja minä. Kun leffaa oli kulunut viisitoista minuuttia, päähenkilö oli tappanut kolme miestä ja raiskannut yhden naisen. Uusi sukupolvi oli järkyttynyt. Eihän tällaista voi olla!

Eastwoodin sankari on sadistinen ja psykopaattinen. Tarina kertoo, kuinka hän tuhoaa kaupungin ja lavastaa sen sisäisen traumansa näyttämöksi. Muilla henkilöillä ei ole itseisarvoista todellisuutta, vaan he ovat joko vihollisia tai päähenkilön tarpeiden tyydytystä varten. Kosto on pohjimmiltaan narsistinen teko ja maskuliinisen väkivallan juuret syvällä meidänkin kulttuurissamme.

1970-luvulla minun sukupolvelleni elokuvassa ei ollut mitään outoa. Mutta kaksikymppiset näkevät asian toisin. He ovat tietoisia naisroolien kapeudesta. Sankari on kyseenalainen alusta lähtien, hänen viskinhajuinen toimintansa ei herättänyt ihailua, vaan peli oli selvä: paskiainen mikä paskiainen, smalldickenergy@getalife.com.

Kun raiskattu nainen yrittää ampua Eastwoodin hahmon kylpyammeeseen, ja sen syytä pohditaan, Eastwood sanoo, että ”se tuli vihaiseksi, koska olisi halunnut lisää”.

Opiskelin 80-luvun Teatterikorkeakoulussa, ensin Jouko Turkan oppilaana ja sitten Jussi Parviaisen. Sankarimyytistä tuli tarinankerronnan keskeinen väline. Siinä sankari kohtaa ongelman ja saa kutsun toimintaan, josta kieltäytyy. Ongelman ratkaiseminen edellyttää matkaa aliseen, toisenlaiseen todellisuuteen, jossa sankari kohtaa oman kuolemansa. Hän kuitenkin selviää ja nousee erilaisten vaiheiden jälkeen takaisin tavanomaiseen maailmaan, mutta muuttuneena, ja mukanaan eliksiiri, joka hyödyttää koko yhteisöä. Tätä kaavaa toistetaan menestystarinoissa.

Olisi kaikille hyväksi, jos sankarimyytin tilalle tulisivat tarinat yhteisöllisyydestä ja vuorovaikutuksesta vihan motivoimien kostotarinoiden sijaan. Ruoskan iskut eivät lopu kostamalla. Traumat toistuvat uudelleen ja uudelleen.

Clint Eastwoodin sankari maalautti kostonsa kohteena olevan kaupungin punaiseksi ja nimesi sen helvetiksi. Hänen matkansa oli tuhoava, kuten monien nykyistenkin antisankareiden, perhe- ja joukkosurmien tekijöiden.

Julkaistu kolumnina Keski-Uusimaassa 22.1.2023