Aleksanteri Gustafsson: Ilmastonmuutoksen ja terapian sukupolvi

Harrin vaaliteemoina ovat mielenterveys, ympäristö ja kulttuuri. Nämä teemat ovat nykypäivänä tärkeämpiä kuin koskaan. Mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten määrä on kasvanut ja jatkaa kasvamistaan. Ongelmien juurisyyt eivät ole ihmisissä itsessään, vaan jotakin on pielessä yhteiskunnassamme. Kilpailu ja kova paine menestyä ajavat jo koululaisia uupumuksen partaalle.

Koko maailma kohtaa tänä päivänä saman ympäristökriisin. Ihmisen aiheuttama lajien massasukupuutto, kuumeneva ilmasto sekä ympäristön saastuminen kemikaaleilla ja muovilla uhkaavat luontoa ja samalla ihmiskuntaa. Ympäristökriisit ovat yksiselitteisesti tärkein poliittinen kysymys seuraavien vuosikymmenten aikana.

Kulttuuri on erottamaton osa ihmisen olemassaoloa. Se tekee elämästä elämisen arvoista. Taide ja viihde luovat myös merkittävän määrän työpaikkoja. Kulttuuria pitää saada ihmisten lähelle ja saavutettavaksi.

Jos hellittäisimme paineita, joita asetamme itsellemme ja lapsillemme, voisimme paremmin. Jos työelämässä olisi kevyempi olla, ja vapaa-aikaa olisi enemmän, ei meidän tarvitsisi kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja aineellisiin statuksen symboleihin ja kiireistä elämää helpottaviin hilavitkuttimiin. Jos ostaisimme liput koko perheelle teatteriin, aiheuttaisimme vähemmän ympäristötuhoa ja toisimme työtä kulttuurin ammattilaisille. Oikeudenmukainen vihreä siirtymä pitää kaikki mukana, ja tekee elämästä elämisen arvoista.

Minun sukupolveni on elänyt koko elämänsä ilmastonmuutoksen varjossa. Mielenterveyden ongelmat ovat näkyneet lähipiirissäni niin kauan kuin muistan. Harrilla on mielenterveyden ja kulttuurin ammattilaisena hyvä käsitys siitä, miten yhteiskuntamme voi tukea hyvinvointia. Hänellä on taitoa tehdä Suomesta parempi paikka elää. Siksi minä äänestän eduskuntavaaleissa Harria!

Aleksanteri Gustafsson

Kampanjapäällikkö

Pääkirjoitus Virtasen viesti -lehdessä

Terapiaa Kymijoelta Manhattanille

Teksti on julkaistu 4.10. Demokraatissa Elämää -osiossa.

Olen kotoisin tehdaspaikkakunnalta Kymijokilaaksosta eikä siellä koskaan puhuttu terapiasta. Koulussa oli opinto-ohjaaja, jonka luo kukaan ei halunnut mennä. Joku kerran meni, ja OPO suositteli työpaikkaa tehtaalta. Se me oltaisiin itsekin keksitty. Se oli kuitenkin eniten terapiaa muistuttavaa toimintaa, mitä sillä paikkakunnalla oli tarjolla: luottamuksellista keskustelua aikuisen kanssa.

Teininä menin seurakuntanuoriin ja silloin sain puhua aikuisten kanssa. Se tuntui hyvältä ja vapauttavalta. Voin puhua perheen salaisuuksista, isän alkoholismista ja kaikesta mistä oli kielletty puhumasta.

Ukin kanssa kävin metsäretkillä ja kalareissuilla Kymijoella. Ukille sai puhua. Ukki oli Kymijokivarren itseoppinut terapeutti. Hän oli sotaveteraani, joka osallistui rauhanmarsseille, ja jonka pihalle ihmiset tulivat murheineen.

Imin sen paikkakunnan henkeä ja kulttuuria. Runokirja piti piilottaa pornolehden väliin. Hypin hengenvaarallisesti junavaunujen välissä ratapihalla. Ongin tukkinipuilta pikkukaloja kissoille aivan kosken yläpuolella. Niput liikkuivat ja tumma vesi teki pyörteitä. Joku hukuttautui koskeen, joku ampui itsensä ja joku hirttäytyi. Terapiasta ei ollut tietoakaan.

Tulin kahdeksankymmentäluvun alussa Helsinkiin ja näin Woody Allenin elokuvia. Niissä oli psykoanalyysiä ja psykiatreja. Rikkaat hullut kävivät Manhattanilla terapiassa. Eräs ystävänikin kävi terapiassa, koska hänen päässään oli käynnissä jatkuva sota. Terapiassa sota-alue pieneni ja lopulta tuli rauha. Kiehtovaa!

Kolmikymppisenä menin itse terapiaan avioeron vuoksi. Koko elämä romahti, terapia auttoi. Ihme homma. Puhuminen paransi, sohva tepsi.

Terapeutit ovat erittäin huonosti kertoneet, mistä terapiassa on kysymys. Mitä siellä tapahtuu, miten se toimii. Lääkkeelliset hoidot on myyty ihmisille paljon paremmin. Suomessa ei ole psykoterapeuttien yhteistä järjestöä kuten vaikkapa Tanskassa. Tanskan yhdistys on aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Terapeuttikoulutus on nyt siirretty yliopistojen alaisuuteen, mutta se on maksullista. Koulutuspsykoterapioineen ja työnohjauksineen sen hinta nousee kymmeniin tuhansiin. Köyhillä ei ole asiaa psykoterapiakoulutukseen. Mutta eipä köyhillä ole varaa terapiaankaan. Kelakorvauksenkin jälkeen omavastuuosuus on monille liikaa.

Järjestelmä on eriarvoistava. Rikkaat terapeutit terapoivat rikkaita hulluja, pääasiassa suurissa kaupungeissa.

Kesällä Mielenterveysseura otti kantaa maksuttoman koulutuksen puolesta. Se olisi askel oikeaan suuntaa. Mutta ongelmia on myös saatavuudessa ja alueellisessa tarjonnassa.

Psykoterapia eri muotoineen on tehokas ja kustannustehokas apu mielenterveyden ongelmiin ja elämän kriiseihin. Se on näyttöön perustuva hoitomuoto. Yhä enemmän tiedetään terapeuttisen suhteen parantavasta vaikutuksesta ja pysyvästä muutoksesta, jonka se voi saada aikaan.

Ja silti homma on ihan retuperällä.

Vuosi sitten olin itse Manhattanilla puhumassa terapeuttisessa konferenssissa aiheesta ekokatastrofi ja mielen puolustusmekanismit. Etsin Central Parkista sen paikan, jossa Woody Allen ja Diane Keaton juoksivat sadetta pakoon.

Kirjailija ja terapeutti

Harri Virtanen

 

Politiikka terapiassa

Miten politiikan pitää muuttua, että se ottaisi paremmin huomioon syrjäytyneet ihmiset, marginalisoidut ryhmät ja nuoret ylipäätään?

Miten terapian pitää muuttua, jotta se ottaisi huomioon politiikan? Terapeutit eivät yleensä ole kiinnostuneita toimimaan poliittisesti. Poliitikot pitävät psykologisia pohdintoja ajanhukkana.

Arvioidaan, että noin viidennes ihmisistä kohtaa jonkin mielenterveysongelman elämänsä aikana. Kaikkia koskettavat kriisit ja traumat. Erilaiset terapiat ovat tehokkaita ja kustannustehokkaita hoitoja. Luontolähtöiset terapiat tekevät tuloaan. Mielenterveys tarvitsee puolestapuhujia myös politiikassa.

Terapeutit eivät ole onnistuneet kertomaan yleistajuisesti, mitä terapia on ja miten se vaikuttaa. Eivätkä he ole onnistuneet rakentamaan yhtenäistä sateenvarjo-organisaatiota typerien koulukuntaerojen vuoksi. Luja uskomus siihen, ettei terapia todella toimi, on ylläpitänyt terapian epäsuosiota ja kasvattanut lääkkeellisten hoitojen suosiota.

Psykiatri ei ole terapeutti, ellei hänellä ole siihen erityistä koulutusta. Psykologi ei ole terapeutti ilman terapiakoulutusta. Painopiste keskustelussa on ollut terapeuttien taustakoulutuksessa ja se on vesittänyt kuvaa terapeutin erityisestä ammattitaidosta. Tässä kissa voisi nostaa häntäänsä.

Terapia voi olla hyödyllinen ja luova sosiaalisen kritiikin väline, ellei se sulkeudu omaan psykokuplaansa. Terapeuttien erityisosaaminen voi auttaa politiikka muuttumaan.

Ihmiset ovat paljon poliittisempia kuin he ajattelevat olevansa. Ihmisillä on voimakkaampia yhteiskunnallisia näkemyksiä kuin he uskovatkaan. Ihmiset eivät elä vain omaa yksilöllistä elämäänsä vaan myös yhteisönsä, oman aikansa elämää.

Psykologian professori ja terapeutti Andrew Samuels pitää poliittisia klinikoita ympäri maailman ja on kirjoittanut aiheesta useita kirjoja (Politics on the couch, Political Psyche). Juuri kukaan ei ole hänen mukaansa kertonut poliittista muistoaan terapiassa.

Politiikka on terapian sokea piste.

Terapia-aiheinen blogini  löytyy tuolta!