Aleksanteri Gustafsson: Ilmastonmuutoksen ja terapian sukupolvi

Harrin vaaliteemoina ovat mielenterveys, ympäristö ja kulttuuri. Nämä teemat ovat nykypäivänä tärkeämpiä kuin koskaan. Mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten määrä on kasvanut ja jatkaa kasvamistaan. Ongelmien juurisyyt eivät ole ihmisissä itsessään, vaan jotakin on pielessä yhteiskunnassamme. Kilpailu ja kova paine menestyä ajavat jo koululaisia uupumuksen partaalle.

Koko maailma kohtaa tänä päivänä saman ympäristökriisin. Ihmisen aiheuttama lajien massasukupuutto, kuumeneva ilmasto sekä ympäristön saastuminen kemikaaleilla ja muovilla uhkaavat luontoa ja samalla ihmiskuntaa. Ympäristökriisit ovat yksiselitteisesti tärkein poliittinen kysymys seuraavien vuosikymmenten aikana.

Kulttuuri on erottamaton osa ihmisen olemassaoloa. Se tekee elämästä elämisen arvoista. Taide ja viihde luovat myös merkittävän määrän työpaikkoja. Kulttuuria pitää saada ihmisten lähelle ja saavutettavaksi.

Jos hellittäisimme paineita, joita asetamme itsellemme ja lapsillemme, voisimme paremmin. Jos työelämässä olisi kevyempi olla, ja vapaa-aikaa olisi enemmän, ei meidän tarvitsisi kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja aineellisiin statuksen symboleihin ja kiireistä elämää helpottaviin hilavitkuttimiin. Jos ostaisimme liput koko perheelle teatteriin, aiheuttaisimme vähemmän ympäristötuhoa ja toisimme työtä kulttuurin ammattilaisille. Oikeudenmukainen vihreä siirtymä pitää kaikki mukana, ja tekee elämästä elämisen arvoista.

Minun sukupolveni on elänyt koko elämänsä ilmastonmuutoksen varjossa. Mielenterveyden ongelmat ovat näkyneet lähipiirissäni niin kauan kuin muistan. Harrilla on mielenterveyden ja kulttuurin ammattilaisena hyvä käsitys siitä, miten yhteiskuntamme voi tukea hyvinvointia. Hänellä on taitoa tehdä Suomesta parempi paikka elää. Siksi minä äänestän eduskuntavaaleissa Harria!

Aleksanteri Gustafsson

Kampanjapäällikkö

Pääkirjoitus Virtasen viesti -lehdessä

Pasi Lampela: Näytelmäkirjailija ja maailma

Kun George Floyd kuoli poliisiväkivallan uhrina 25. toukokuuta 2020 Minneapolisissa Yhdysvalloissa, satuin keskustelemaan tapauksesta erään nuoren aktivistin kanssa. Olimme molemmat kuohuksissa tragediasta, mutta hän veti siitä huomattavasti pidemmälle meneviä johtopäätöksiä: tämä tulisi olemaan hänen ikäpolvensa ihmisille sukupolvikokemus, ja taistelu rasismia ja väkivaltaa vastaan saisi nyt aivan uudet, entistä globaalimmat mittasuhteet. Ihmiset heräisivät, vihdoin.

Jäin pohtimaan hänen näkemyksiään. Miksi yksittäinen tapaus merkitsi niin paljon, kun huutavia vääryyksiä tapahtui joka päivä, ja maantietellisesti huomattavasti lähempänäkin, Venäjällä, Kiinassa, Lähi-Idässä, Afrikassa. Ja meillä Suomessa myös. Miksi tapahtumat Yhdysvalloissa vaikuttivat kiinnostavammilta ja polttavammilta? Aktivismi tuntui valikoivalta. Selittikö amerikkalaisen populaarikulttuurin valtava maailmanlaajuinen vaikutus kaiken, vai oliko kysymys someajan ilmiöstä, siitä miten vaikeasti hahmotettavia, kaukaa historiasta periytyviä ristiriitoja oli helpompi ymmärtää kun yksi ihminen antoi niille kasvot?   

Keskustelu palasi mieleeni seuraavana syksynä kun törmäsin kirjakaupan ALE-laarissa ruotsalaisen toimittajakaksikon teokseen, jossa he kertoivat koettelemuksistaan etiopialaisessa vankilassa. Heräsi ajatus näytelmästä, ja pohdin olisiko mahdollista kehitellä fiktio suomalaisesta toimittajasta ja valokuvaajasta vastaavan tyyppisessä tilanteessa. Olin Luottomies-romaaniani kirjoittaessani tullut perehtyneeksi Nigeriaan, koska kirjan päähenkilö kävi siellä kouluttamassa vartijoita ja poliiseja, ja muistin kauhukuvat Shellin öljynporauksen ja -jalostuksen aiheuttamasta inhimillisestä ja ekologisesta hävityksestä. Ihmiset elivät mustan liejun ja karrelle palaneen viidakon maailmanlopun maisemassa. Ja saman tien muistin myös Jorma Ollilan, Nokian entisen johtajan, suomalaisen sankarin. Kun Ollila toimi Shellin hallituksen puheenjohtajana vuosina 2006 – 2014, suomalaiset toimittajat ja aktivistit kyselivät häneltä Nigerian Deltan lohduttomasta tilanteesta, mutta Ollila kieltäytyi vastaamasta. Oliko mahdollista että hän ei tiennyt mitä Nigeriassa tapahtui? Vai tulkitsiko hän katastrofin normaaliksi asiaankuuluvaksi vahingoksi, collateral damageksi, jollaista aina syntyi kun toimittiin öljybisneksen kaltaisen jättiläisen kanssa, eikä asia näin ollen kaivannut julkisia selittelyjä?

Shelliä vastaan käytiin oikeutta Haagissa ja Lontoossa, ja suomalaisen toimittajan ja valokuvaajan Nigerian reissu alkoi tuntua enemmän kuin hyvältä idealta. Mutta hyvin nopeasti jouduin myös peilin eteen ja kamppailemaan muutamien ikävien kysymysten kanssa. Miksi kirjoittaisin jostain niin kaukaisesta todellisuudesta? Oliko minulla tarpeeksi tietoa? Pystyisinkö samaistumaan henkilöihin, jotka viruvat nigerialaisessa sellissä yhdeksän kuukautta taistellen henkensä kaupalla inhimillisyytensä, ja henkilökohtaisen ja ammatillisen etiikkansa puolesta? Miksi juuri tämä tarina erottuisi maailman kaaoksesta? Tavoittaisiko se jotain olennaista globalisaation, kolonialismin ja ilmastonmuutoksen runtelemasta nykymaailmasta, ja niistä inhimillisistä ristiriidoista, joiden keskellä joudumme elämään?

Päätin vastata kyllä.  

Pasi Lampela, julkaistu Virtasen viesti -vaalilehdessä

Arja Alho: Arjen kauneus ja kulttuurin rikkaus

Onnea on unohtaa katseensa ilta-auringon maalaaman maisemaan tai herätä aamun ensimmäiseen valoon. Onnea on hivellä puusta hiottua kulhoa, savesta muotoiltua vatia, ihailla grafiikan lehden herkkiä viivoja tai kauniisti sidottua kukkakimppua. Onnea on antaa musiikin viedä keinuviin rytmiin mutta myös tunteiden mustiin vesiin.  Onnea on lehteillä kirjaa ja joutua toiseen maailmaan tai kokea ennen esiripun nousemista kihelmöivä jännitys.

Mistä ovat elämykset ja liikutus niiden kokemisesta tehty? Jokaisen resepti on oma mutta se tiedetään, että mielikuvitustamme ja luovuuttamme ruokitaan taiteilla. Ne auttavat meitä näkemään asioita yllättävällä tavalla ja laajentamaan kuvaamme maailmasta ja toisista ihmisistä.

Kulttuuri tarvitsee oman infransa siinä missä ihmisten liikkuminenkin maalla, meressä ja ilmassa.  Sitä pitää olla lähellä ja niinkin, että se kokoaa ihmisiä yhteen.  Kulttuuria pitää voida tehdä itse, kulttuuri tarvitsee yleisönsä palkitsemia tekijöitä – ja kaiken tämän kasvualustaa.  

Kulttuurin panostamisen ketjuja on joskus vaikea nähdä valintojen moninaisuudessa. Mutta useimmat ymmärtävät, että liikunta ja urheilu kuuluvat lasten ja nuorten arkeen ja että kun ketju on kunnossa, voimme kokea suurta yhteistä onnea menestyksestä. Musiikissakin pätee sama. Kun alan oppilaitoksia on eri puolilla maata, se synnyttää paitsi lahjakkuudet myös rikkaan musiikkielämän, josta pääsevät nauttimaan kaikki.

Rahalla on merkitystä.  Jos harrastaminen maksaa liikaa, menetetään yhteisesti jotakin. Jos kulttuurin tekemisellä ei elä, menetetään samoin. Jos kulttuuri kurjistuu, kansakunta joutuu identiteettikriisiin.

Vaalikeskusteluja hallitsevat varmuudella ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tai talouteen keskittyvät politiikan asiantuntijat. Mutta poliittisen päättäjän on hallittava ihmisten elämisen ehtoja ja kun sitä yrittää tehdä, huomaa kaiken liittyvän kaikkeen.  Siksi äänestäjän on syytä kiinnittää katseensa sellaisiin ehdokkaisiin, jotka ovat uteliaita ja laaja-alaisia.

Kiinnostus kulttuuria kohtaan on kuin vakuutus, että numeroiden hallitseminen ja pykälien laatiminen on tarkoitettu ihmisiä ja elämää varten. Silloin tehdään yhteiskuntaa, jossa on aikaa ja mahdollista ammentaa onnen hetkiä.

Arja Alho, entinen poliittinen päättäjä, nykyinen aktivisti

Kirjoitus on julkaistu Virtasen viesti -vaalilehdessä

Teatterit tarvitsevat näytelmäkirjailijoita!

Suomessa ei näytelmäkirjailijoilla ole riittävästi uramahdollisuuksia. Minut koulutettiin Teatterikorkeakoulussa näytelmäkirjailijaksi, ja itse olen kouluttanut uusia sukupolvia lehtorina ja professorina samaan ammattiin. Me päädymme ohjaajiksi, TV-käsikirjoittajiksi, romaanikirjailijoiksi – tai mielenterveysalalle, sillä näytelmäkirjailijan ansaintamahdollisuudet ovat surkeat. Toimeentulolle ei ole rakennetta.

Näytelmäkirjailijat ovat ainoa teatterin ammattiryhmä, jonka palkkio on sidottu lipputulojen määrään. Tarinantaitajat ovat tärkeitä teattereille, jotta yleisö voi nauttia laadukkaista esityksistä ja näytelmäkirjallisuus voi kehittyä. Jokaisessa teatterissa pitäisi olla kotikirjailija. Teattereiden rahoitukseen pitäisi korvamerkitä kantaesitysten tilausvelvoite. On aika tarjota kirjailijoille kunnon urat tasavertaisina muiden teatteriammattilaisten kanssa.

Uudenmaan hylätyt kylät

2.2.2019 Uusimaa Vaalikynä

Uudenmaan kunnat ovat hyvin erilaisia: Muutaman tuhannen asukkaan kunnista isoihin kasvukeskuksiin, meren rannoilta erämaihin. Pienten kuntakeskusten ympärillä on vielä pienempiä kyliä.

Uusimaa on myös maaseutua, ei pelkästään Helsinkiä, Vantaata, Espoota, Porvoota, Järvenpäätä. Maa- ja metsätalous, kalastus ja metsästys ovat osa elävää Uuttamaata. Miten pidetään huolta syrjäkylistä?

Lasten pitää saada päivähoitoa ja koulumatkojen tulee olla alle tunnin pituisina. Peruskoulun jälkeen pitää löytyä jatkokoulutusta. Terveydenhuollon pitää toimia, julkisilla pitää päästä ja kulttuuria pitää olla syrjäkylilläkin!

Jouni Kemppainen kirjoittaa Maaseudun tulevaisuuden pääkirjoituksessa otsikolla ”Maaseutu on jäämässä marginaaliin vaaleissa.” Oman kunnan mahdollisuuksiin kannattaa nyt tarttua. Mitä voimme tehdä, että elämä syrjäkylillä olisi nykyistä parempaa?

Pienillä kylillä on kulttuurihistoriaa ja tarinoita. Siellä on elävää kansaperinnettä ja yhteisöllisyyttä, kykyä ja ymmärrystä elää luonnonläheisesti.

Suomessa kulttuuritoiminta keskittyy vahvasti Uudellemaalle: 56 prosenttia koko maan kulttuurisektorin henkilöstöstä sijoittui tänne (Uudenmaan liitto). Uudellamaalla toimii lukuisia teattereita suomen ja ruotsin kielellä.

Nykytekniikka tarjoaa ennakkoluulottomia ratkaisuja liikenteen kustannuksiin, koulutukseen ja etätöihin. Luontopalvelut ja luontolähtöiset tai eläinavusteiset terapiat lisäävät hyvinvointia ja elinvoimaisuutta – syrjäisyys onkin voimavara! Harvaan asutuille seuduille voidaan räätälöidä omia ratkaisuja.

Harrin vappupuhe Pornaisissa

Me emme tarvitse uutta liikettä. Meillä on jo liike. Meillä on liike, joka on luonnut hyvinvointivaltion ja parantanut työväen asemaa jo sadan vuoden ajan. Meillä on liike, joka toimii nyt kaikkien ihmisten elinolojen, elinympäristön ja työympäristön parantamiseksi.

Hyvä Halkian ja Pornaisten väki. Hyvät vieraat.

Minusta tuli sosialidemokraatti kun täytin kuusi vuotta. Se oli isoisäni syytä. Hän kertoi minulle tarinan miehestä, joka ei suostunut ottamaan vankikaveriltaan leipää, koska toinen tarvitsi enemmän. Ukki oli minun ihanteeni ja hänen ihanteensa oli Yrjö Kallinen. Ukki syntyi 1909 Hirvensalmella. Nuorena aikuisena hän tuli työn perässä Kymijokilaaksoon, Inkeroisiin, jossa rakennettiin tehdasta. Siinä tehtaassa ukki teki koko työuransa. Sodassa hän palveli aseettomana lääkintämiehenä ja huoltojoukoissa. Hän oli ainoa veteraani, joka osallistui rauhanmarssille 70-luvulla. Hän ei koskaan omistanut autoa ja liikkui niin pitkälle kuin pyörällä pääsi. Eläkkeellä hän hoiti rakentamansa rintamiestalon puutarhaa ja teki minun kanssani kala- ja metsäretkiä. Pieni puutarha, kalastaminen ja metsänantimet loivat luonnonmukaisen ja lähes omavaraisen systeemin. Ukki toimi aktiivisesti työväenliikkeessä ja oli itseoppinut Kymijokivarren terapeutti, jonka pihalle ihmiset tulivat murheineen. Ukin elämäntavassa yhdistyivät työväenliike ja ekologiset arvot.

Sosialidemokraattiseen puolueeseen liityin kuitenkin vasta 48 vuotta myöhemmin. Askel liittyä ensimmäistä kertaa puolueeseen oli suuri. Vierastin politiikkaa, lyhytnäköistä päätöksentekoa, keinotekoista vastakkainasettelua ja henkselien paukuttelua. Vierastin teknokraattista ja materialistista maailmankuvaa, joka tunnisti vain kovat arvot. Vierastan niitä edelleen.

Kulttuuri ja sivistys eivät ole politiikassa erityisen suosittuja. Kulttuuri ei ole vain kermavaahtoa kakun koristeena, se on itse kakku. Kulttuuri tuottaa hyvinvointia, itseymmärrystä ja työtä. Pornaisissa kiitos kulttuurin vaalimisesta kuuluu aktiivisille ihmisille, ei niinkään kunnalle. Aktiivisten pornaislaisten ansiosta meillä on kesäteatterit, musiikkia, tanssia, sirkus- ja kuvataidetoimintaa lapsille ja nuorille, videopajoja, kirjallisuutta. Ja meillä on monipuoliset mahdollisuudet harrastaa ruumiinkulttuuria.

Huonosti voiva yhteiskunta leikkaa kulttuurista. Huonosti voiva kunta hylkää paikallisen kulttuurin.

Terapia- ja mielenterveyspalvelut eivät myöskään kuulu politiikan suosituimpiin aiheisiin. Terapiapalveluilla ja mielenterveyspotilailla ei ole puolestapuhujia. Hoitoon pääsy on vaikeaa, yksityiset terapiat ovat kalliita. Luontolähtöiset ja eläinavusteiset terapiat ovat hyvä vaihtoehto ja kustannustehokas tapa lisätä hyvinvointia.

Hyvät kuulijat.

Kuulimme äsken Pornaisten tilanteesta vuosina 1917-18. Sisällissota loppui näihin aikoihin toukokuussa sata vuotta sitten. Vangiksi jäi arviolta 76 000 punaista. Suurimmat menetykset koettiin taistelujen tauottua massateloituksina ja epäinhimillisinä vankileirioloina. Sodan traumat vaikuttavat vieläkin. Tässä lähellä asuu ihmisiä, joita on lapsena kielletty tulemaan työväentalolle tai edes tälle mäelle.

Vihapuheen ja populismin aikana on tärkeää rakentaa siltoja ja ymmärrystä eri näkemysten, kansallisuuksien, vähemmistöjen, kielien ja sukupolvien välille. Sovinnon symbolina näen tämän muistomerkkihankkeenkin – kunhan vain järjestäjätahot pääsevät yksimielisyyteen asiasta!

Olof Palme puhui vuonna 1978 näin:

”Ensimmäinen toukokuuta on solidaarisuuden ja turvallisuuden päivä. Tänä päivänä yhteisöllisyys koetaan erityisen voimakkaasti. Yhteisöllisyys, jolla luodaan parempi tulevaisuus. Ja voimakkaammin kuin pitkään aikaan tunnemme kuinka tärkeää on yhdessä vastustaa porvarillista turvattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, itsekkyyttä, kovaa ja kylmää kilpailua. Tänään olemme yhteisöllisyyden ja inhimillisen lämmön puolella, sosialismin puolella. ”

Palmen puhe 40 vuoden takaa tuntuu yhä tuoreelta. Kysymyksenasettelu on sama. Uskallammeko asettua yhteisöllisyyden ja inhimillisen lämmön, myötätunnon puolelle?

Äsken puhuin sovinnollisuudesta ja siltojen rakentamisesta. On myös tekoja ja ideologioita, joita ei pidä hyväksyä. Rasismi, väkivalta, syrjiminen ja kiusaaminen ovat sellaisia. Uskallammeko tehdä niitä asioita, joista syntyy parempi tulevaisuus? Uskommeko itse, että huominen voi olla parempi?

Hyvät muutokset kestävät vuosikymmeniä, huonot tapahtuvat nopeasti. Luonnonmullistukset, tulipalot, onnettomuudet, väkivaltaisuudet ovat nopeita. Mutta on myös hitaita, huonoja muutoksia. Ilmastonmuutoksen ja jätteiden, erityisesti muovijätteiden, kanssa ollaan jo kriittisessä pisteessä. Tällaiseen hitaaseen, huonoon muutokseen ihminen sopeutuu helposti ja sokeutuu sille.

On myös nopeita hyviä muutoksia. On paljon asioita, jotka vain voitaisiin päättää ja sitten ne tapahtuvat.

Hitaita, hyviä muutoksia varten tarvitaan aatteita, jotka kantavat sukupolvien yli. Sellaisia kuin työväenliike ja feminismi. Naisten oikeuksien puolesta on taisteltu 100 vuotta ja #metoo osoitti kuinka paljon on vielä tekemistä. 15-vuotias tyttäreni sanoi, että puhu tasa-arvosta. Sen pitäisi olla niin luonnollista, ettei siitä tarvitse puhua.

Hyvät kuulijat.

Onko meillä todella kanttia jättää tuhottu maapallo ja romutettu hyvinvointivaltio sosiaalisine ongelmineen nuorille? Onko meillä varaa pitää nuoret pois päätöksenteosta? Omaa kuolemanpelkoaan oireilevilla äijillä on liikaa valtaa. He ovat välinpitämättömiä ja tuhoavat mieluummin planeetan kuin muuttavat ruokavaliotaan. Ihmiset kokevat loukkaavaksi sen, ettei ekologisia kysymyksiä oteta vakavasti.

Politiikkaan lähteminen ei ollut minulle egotrippi. Se on ekotrippi.

Välinpitämättömiksi tulevat myös syrjäytyneet ihmiset, ne joilla ei ole toivoa.

Meidän yli viisikymppisten tehtävä on tukea nuorista nousevaa liikettä ja raivata sille tilaa. Aikuinen poikani lähetti musavideon, jossa toistetaan, että kaikki on pilalla, pelkkää paskaa tilalla. Haluammeko todella jättää jälkeemme toivottomuuden?

Tasa-arvo, rauha ja kulttuuri ovat työväenliikkeen kulmakiviä. Tänä päivänä siihen on lisättävä ekologinen elämäntapa ja arvot. Parhaiten nämä toteutuvat hyvinvointivaltiossa. Me emme tarvitse uutta liikettä. Meillä on työväenliike. Mutta sen pitää nyt uudistua!

Hyvää vappua.