Lapset eromyrskyissä

Noin 40 000 lasta kokee vanhempiensa eron vuosittain. Näistä noin 10 prosenttia kärjistyy huoltajuuskiistoihin, väkivaltaan tai kiusaamiseen – tämä koskettaa noin 4000 lasta. 4-5 prosenttia eroista käsitellään oikeudessa.

Vaativiin erotilanteisiin ei ole tarpeeksi apua saatavilla. Tunnistamattomaksi jäävät riskit ja epävoivoinen tilanne saattavat pahimmillaan johtaa perhesurmaan. Erotilanteisiin liittyvä väkivalta tai sen uhka pitää aina ottaa tosissaan. Riidat kuuluvat eroon, niissä on kaksi tasavertaista osapuolta – väkivallassa on tekijä ja kokija.

Ensi- ja turvakotien liitto julkaisi joulukuun alussa Vaativan erotyön käsikirjan, joka käsittelee ero-, huolto- ja tapaamisriitoja ja niiden parissa työskentelyä. Vaativiin eroihin liittyy aina lapsen kasvua, kehitystä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä.

Lapsuuden kokemuksilla on vaikutusta sekä aikuisena luotuihin suhteisiin että erilaisiin mielenterveyden häiriöihin kuten masennukseen, käytöshäiriöihin ja traumaattisiin jälkitiloihin. Lapset eivät pelkästään samaistu vanhempiinsa, vaan he samaistuvat myös vanhempiensa väliseen suhteeseen.

Vaativa ero -kirjassa puhutaan täydellisestä myrskystä. Siinä useampi vahva voima vaikuttaa toisiinsa samanaikaisesti ja kokonaisuus on voimaltaan enemmän kuin osiensa summa. Eromyrskyjen riepoteltavaksi jää tuhansia lapsia.

Myrskyssä voidaan tunnistaa ainakin kolme vahvaa voimaa. Ensimmäinen on vanhempien persoonallisuuden ongelmat: mustavalkoinen ajattelu, kärjistäminen, luottamuksen puute, kommunikaatiovaikeudet, väkivaltaisuus, mielenterveyden häiriöt tai riippuvuudet. Toisena myrskyä voimistavat päällekkäiset ja pitkäaikaiset oikeusprosessit. Kolmantena tekijänä on pitkäkestoinen riitely, siihen liittyvät negatiiviset tunteet ja stressi, jotka lisäävät myrskyn rajuutta.

Lasten turvallisuus ja lasten etu on asetettava ensisijalle auttamistyössä ja heikkoihinkin signaaleihin reagoitava tosissaan. Lasten suojeluun ja ennaltaehkäisevään toimintaan on suunnattava riittävästi resursseja. Hyvinvointialueellamme tarvitaan moniammatillinen työryhmä vaativien erotilanteiden riskien arviointiin ja osaamisen yhdistämiseen, jotta perheet saavat tarvitsemaansa apua.

Julkaistu Keski-Uusimaa lehdessä 9.12.2021

Keskusteluja Keusoten kanssa

Kuka voi varata rokotusajan nyt?

Ehkä tässä haluan nostaa Pornaisten rokotuskattavuuden tason tarkasteltavaksi ihan tiiviisti. Rokotuskattavuuden tasossa on päästy valtakunnallisestikin katsoen hyvää tasoon. Pornaisten rokotuskattavuus on saavuttanut, tai on ollut koko ajan, mutta näkyy nyt täällä tilastoissakin, vastaavasti kuin muut kuntayhtymän alueen rokotuskattavuuden tasot.

Se puhelinpalvelu ei oikein toimi?

Monilla eri elementeillä keusote valmistautuu, tai tekee muutoksia, palvelujen toteuttamistapoihin, ja tässä näyttäisi siltä, että palvelu, joka on otettu omaksi toiminnaksi, niin on tuonut säästöjä tässä kohdassa ostopalveluista, ja siinä mielessä sitten ostopalveluvähenemä näkyy sitten pienentyneinä ostoina. Tässä ollaan neuvoteltu useammankin yhteistyötahon kanssa mahdollisuuksista saada lisähenkilökuntaa palveluihin, ja ajatuksena on, että silloin vapautuu omaa henkilökuntaa toteuttamaan tätä päätehtäväänsä vastaanottotoiminnassa siinä ihan asiakasrajapinnassa, jonka ylivuoto pyritään ohjaamaan yhteistyöpilotissa yhteistyökumppanille.

Onko ihmisten pahoinvointi lisääntynyt?

Erityisesti voidaan sanoa, että hyvinvointikertomukseen vaikuttaa nää koronaepidemian vaikutukset sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön että hyvinvointi- ja terveys eroihin. Alueellisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen organisoitumisen päivittäminen pyritään saamaan vastaamaan alueellisen hyvinvointityön haasteisiin. Lisäksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö on vahvistamisen alla. Tiivistäen voi sanoa, että hyvinvoinnintilan muutokset viime vuoden aikana verrattuna meidän hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden alueelliseen tavoitekohtaiseen lähtotasoon, on sopeuttamisohjelmassa. Hyvinvointisuunnitelman ohessa on raportoitu osallisuusohjelman toteutuminen, joka toki sitten auttaa sitä meidän laajan hyvinvointikertomuksen tekoa, mutta lähtötasoindikattoreista pyl-indeksi valmistuu vasta kesällä 2021.

Joo. Pääsenkö mä tarvittaessa lääkäriin?

Osaava ja riittävä henkilöstö on meidän painopiste- ja kehittämisalue, jossa ammattilaiset tekevät yhteistyötä lähellä asiakasrajapintaa ikään kuin siinä tulevaisuuteen katsovassa ja kehittävässä hengessä. Se, että henkilöstöä meillä riittää, niin on tosi tärkeä asia. Tietopaketeittain, jos tiivistetysti sanon, yhteenveto miltä tää kokonaisuus näyttää, niin siellä pomppaa esille esimerkiksi tuo hallinto. Painopisteessä, siitä näkökulmasta, miten tää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö näkyy kuntalaisen koko elinkaaressa kunnan systemaattisessa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyössä. Alueellisia eroja toki on.

Okei. Millaiset koronarajoitukset on nyt voimassa, ketkä saa nyt kokoontua?

Jos muutamalla sanalla tiivistän, niin Etelä-Suomen aluehallintoviraston 9.4.2021 tekemä tartuntatautilain 58 g mukainen päätös julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevien, ns. korkean tautiriskin tilojen, sulkemisesta on ollut voimassa 28.4.2021 asti. Päätöstä ei jatkettu. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 7.5.2021 tehnyt samansisältöisen jatkopäätöksen aikavälille 17.-31.5.2021. Ja maskisuosituksia tietysti noudatetaan!

Vaalikynä on julkaistu Uusimaa-lehdessä 24.5.2021

PORNAISTEN TERVEYSASEMAA EI SAA NÄIVETTÄÄ

Pornaisten terveysaseman kesäsulku on aiheuttanut asukkaille ongelmia ja perusteltua huolta. Pienet terveysasemat Keusoten alueella avataan elokuun alussa. Keskustelu niiden lakkauttamisesta kävi kuumana keväällä, kun Keusote esitti palveluverkkosuunnitelmassaan yhtenä vaihtoehtona terveysaseman lakkauttamista Pornaisista. Adressi terveysaseman säilyttämiseksi keräsi lyhyessä ajassa 837 nimeä. Suunnitelma vedettiin pois, mutta tulee uudelleen käsittelyyn muutaman vuoden kuluttua.

Omaa terveysasemaa ei voida pienistä kunnista korvata muilla palveluilla. Uudet palvelumuodot, kuten liikkuvat ja sähköiset palvelut, voivat tukea nykyistä terveydenhuollon tasoa, eivät heikentää sitä. Terveyspalveluiden saavutettavuus ja paikallisuus ovat elinehto Keusoten pienille kunnille. Terveysasemien lakkauttamisen sijaan on etsittävä muita ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Lakkauttamiset eivät takaa säästöjä, tasavertaista palvelujen saavutettavuutta tai laadukasta terveydenhoitoa. Peruspalveluiden pitää olla paikallisia ja lähellä ihmistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Keusotelle valtion avustusta n. 6.2 miljoonaa euroa palvelujen kehittämiseen. Avustuksesta n. 2 miljoonaa euroa myönnettiin Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeeseen ja 4.2 miljoonaa euroa Sote-rakenneuudistukseen. Tulevaisuuden tavoitteena on sote-palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden, oikea-aikaisuuden ja jatkuvuuden parantaminen. Lisäksi palvelujen laatua ja vaikuttavuutta halutaan parantaa sekä varmistaa palveluiden monialaisuutta.

Miten Keusote aikoo saamallaan avustuksella kehittää pienten terveysasemien, kuten Pornaisten terveysaseman toimintaa?

Pornaisten sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö edellyttää, että Keusotelle sosiaali- ja terveysministeriöstä myönnetyllä avustuksella kehitetään myös pienten terveysasemien, kuten Pornaisten terveysaseman toimintaa, ja että jokaisessa Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän jäsenkunnassa pitää olla vähintään yksi toimiva terveysasema. Sosiaali- ja terveyshuollon palvelut tulee järjestää yhdenvertaisilla periaatteilla Keusoten alueella, huomioiden etäisyydet ja kulkuyhteydet. Terveysasemien toimintaa ei saa keinotekoisesti näivettää kahden vuoden tarkastelujaksolla.

Pornaisten SDP:n kunnallisjärjestö

Julkaistu Itäväylä- ja Uusimaa-lehdissä.