Vedä turpaan, niin se loppuu

Yhteisöön kuuluminen on ihmisille elintärkeää. Yhteisöstä pois sulkeminen kolahtaa syvästi.  Koulunkäynti ja koulussa vietetty aika on melkein tärkeintä, mitä lapsillemme voimme antaa. Koulu rakentaa osaltaan itseluottamusta ja luottamusta toisiin – tai se murentaa ne. Yhdenkään lapsen ei pidä pelätä koulunalkua ja kuitenkin se on joillekin painajainen.

Koulukiusaaminen jättää elinikäiset jäljet. Siksi meidän pitää lopettaa koulukiusaaminen.

Kiusaamista vastaan pitää työskennellä kaikilla tunneilla ja kaikissa tilanteissa. On luotava turvallinen ilmapiiri eikä se onnistu laittamalla pää puskaan. Kun ryhmä on turvaton, käynnistyvät kiusaamismekanismit. Jonkun tai joidenkin ulossulkeminen tuo muille turvaa.

Kiusaamisen muodoista fyysinen väkivalta tai sillä uhkailu on helpoimmin tunnistettavissa. Poissulkeminen leikeistä tai juhlista, vähättely, ronski huumori tai nettikiusaaminen ovat vaikeammin havaittavia. Kiusatut kärsivät ahdistuksesta ja masennuksesta. Heillä on enemmän poissaoloja. Heidän verkostonsa aikuiselämässä ovat huonompia ja he kärsivät turvattomuudesta.

Kiusaaminen koskee aina koko koulua, ei vain yksittäisiä oppilaita tai yhtä luokkaa. Viihtyisä ja turvallinen ilmapiiri koskee koko koulua, kaikkea mitä koulussa tapahtuu, ei vain luokkatyöskentelyä.

Aloitin oman koulunkäyntini vuonna 1970 Inkeroisissa. Olin lihava ja yksinäinen poika, joten olin peloissani jo valmiiksi. Liittouduin opettajien kanssa ja norkoilin välitunneilla valvovan opettajan lähellä. Vaihdon koulua kolmannella luokalla Alvar Aallon suunnittelemaan Tehtaan kouluun. Ikäviä kokemuksia eivät tarjonneet pelkästään koulukaverit vaan myös opettajat. Liikunta- ja laulutunnit olivat nöyryyttäviä. Pelkäsin isompia ja välttelin luistinradan pukukoppeja, koska niitä ei valvottu ja mietin reittejä, miten pääsisin turvallisesti kouluun. Pärjäsin lukuaineissa ja ainekirjoituksessa, mistä ei ollut apua poikaporukoissa. Pelot alkoivat toteutua toden teolla vasta viidenneltä luokalta ylöspäin, kun siirryttiin uuteen kouluun, oppikouluun.

Koulu voi antaa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden pärjätä niille, joiden kotiolot ovat vaikeat. Se voi tarjota kontaktin turvalliseen aikuiseen ja hyvät kaverisuhteet rakennuspalikoiksi tulevalle elämälle. Tai se voi luoda jatkuvan huonommuuden tunteen ja turvattoman olon. Se voi jättää kiusatulle tunteen, ettei hän kuulu yhteiskuntaan.

Kiusaamista tapahtuu eniten 4-6 luokilla, mutta sitä on myös pienempien lasten ja yläasteikäisten joukossa.

Aloin suhtautua yhdentekevästi ja ylimielisesti kouluun. En juurikaan käyttänyt aikaani lukemiseen, mutta menestyin silti. Se lisäsi ylimielisyyttäni. Parhaiten muistan, kun Hessu puolusti minua. Hessu tuli kerran väliin ja rökitti kiusaajan. Se antoi toivoa muutoksesta. Ylioppilaskirjoituksiin luin, mutta se oli myöhäistä matematiikan osalta, jonka selvitin rimaa hipoen. Halusin vain koulun loppuvan.

Minun on silti vaikea ajatella, että olisin ollut koulukiusattu. Olin paljon muutakin ja koulu oli paljon muuta. Enemmänkin elin omissa peloissani ja ilmapiiri ruokki niitä. Sen ajan systeemi oli melko kädetön tunnistamaan kiusaamista ja auttamaan millään tavalla. Se nähtiin paljolti yksilöiden välisenä ja ohjeena oli, että ”vedät kerran turpaan, niin se loppuu.” Kiusatuksi joutuminen oli oma vika.

Turvallisessa yhteisössä ei ole kiusaamista ja se hyväksyy erilaisuuden. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja aikuisten koventuneet asenteet näkyvät lasten maailmassa. Jos muu yhteiskunta hyväksyy nettikiusaamisen, toivoo raiskauksia ja uhkailee tappamisella, miten me kuvittelemme tukevamme turvallista ilmapiiriä kouluissa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *