Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pornaisten kunta käynnistää välittömät toimenpiteet alueemme vesistöjen parantamiseksi. Isojärvi (osittain), Valkjärvi, Ruokijärvi, Kotojärvi, Niinijärvi, Vermijärvi, Kaaklampi ja Mustijoki ovat luonnon moninaisuuden, harrastus- ja virkityskäytön kannalta alueemme suuri rikkaus. Kuuden järven, Kaaklammen ja Mustijoen virkistyskäyttö on vähäistä ja vesistöt ovat kuntalaisille tuntemattomia.
Pornaisten vesistöt kärsivät levästä ja ovat uimakelvottomia suurimman osan kesästä. Jotta ne saataisiin monipuoliseen virkistyskäyttöön, on tutkittava niiden nykytilanne ja tehtävä suunnitelma niiden parantamiseksi. Samalla on kehitettävä tiedotusta parkkipaikoista, kalastus- ja retkeilymahdollisuuksista ja uimarannoista.
Mustijoen ranta-alueet ovat täysin hyödyntämättä keskustan alueella.
Kotojärvi ja sen valuma-alueeseen kuuluva Ruokijärvi ovat järvistä suurimmat. Puolentoista neliökilometrin laajuinen Kotojärvi kärsii rehevöitymisestä. Ravinnepitoisuudet, samea vesi, leväkukinnot, roskakalakannan kasvu ja arvokalakannan väheneminen ja sisäinen kuormitus ovat rehevöityneen järven ongelmia.
Toimenpiteitä vesistöjemme parantamiseksi ovat esimerkiksi vuonna 1997 tehdyn tutkimuksen uusiminen, maatalouden ja golfkentän päästöjen selvittäminen, roskakalojen tehonuottaus, kosteikon rakentaminen, vanhan kaatopaikka-alueen valumien tutkinen, pohjapadon rakentaminen Kotojärven laskuojaan ja muut selvityksessä ilmenevät toimenpiteet sekä suunnitelma vesistöjen virkistyskäytöstä.
Allekirjoita aloite täällä, laitetaan vedet kuntoon yhdessä!
Lue lisää Lausunto Kotojärven vesialueen tilasta
Aloitetta puoltavat Pornaisten nuorten kalastusseura, Laukkosken Osakaskunta, sekä Mustijoesta Elävä Lohijoki ry.
Aloitteen tekijät Niklas Boström, Osku Jari Tapio Kuusela, Harri Virtanen