Suomen diagnoosi -seminaari


14.2.2019 Kirjan talolla, Kirjatyöntekijänkatu 10 klo 18.00

Miten löytää yhteisiä ratkaisuja mahdottoman edessä? Traumat ovat muokanneet suomalaista psyykettä. Tarvitaan tekoja mielenhyvinvoinnin lisäämiseksi. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus synnyttää vihaa ja epävarmuus pelkoa. Miten voimme toimia niin, etteivät viha ja pelko ohjaa valintojamme? Miten rakentaa siltoja ja ymmärrystä? Löydämmekö tarinan, joka yhdistää?

Suomen diagnoosi -seminaarin avaa psykologian tohtori, psykoterapeutti ja Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen.

Tilaisuuden juontaa Jussi Lähde ja Suomen diagnoosista keskustelevat Tuija Turusen lisäksi toimittaja Ulpu Iivari, näytelmäkirjailija, ohjaaja Pasi Lampela ja SDP:n kansanedustajaehdokaat Helena Marttila Espoosta ja Harri Virtanen Uudeltamaalta.

Kerrothan tilaisuudesta ystävillesi, joita Suomen tila kiinnostaa!

Liput seminaariin
Yhteisöille 400 euroa, sisältää Harri Virtasen uutuuskirjan Trauma ja rakkaus
Yksityishenkilöille 20 euroa

Maksetaan tilille Uusi työväenliike ry. FI07 7997 7998 2768 23 tai verkkokaupasta https://holvi.com/shop/kulttuurikylille/

Ilmoittautumiset kampanjapäällikkö jouni.k.gustafsson@gmail.com 13.2 mennessä

Uudenmaan hylätyt kylät

2.2.2019 Uusimaa Vaalikynä

Uudenmaan kunnat ovat hyvin erilaisia: Muutaman tuhannen asukkaan kunnista isoihin kasvukeskuksiin, meren rannoilta erämaihin. Pienten kuntakeskusten ympärillä on vielä pienempiä kyliä.

Uusimaa on myös maaseutua, ei pelkästään Helsinkiä, Vantaata, Espoota, Porvoota, Järvenpäätä. Maa- ja metsätalous, kalastus ja metsästys ovat osa elävää Uuttamaata. Miten pidetään huolta syrjäkylistä?

Lasten pitää saada päivähoitoa ja koulumatkojen tulee olla alle tunnin pituisina. Peruskoulun jälkeen pitää löytyä jatkokoulutusta. Terveydenhuollon pitää toimia, julkisilla pitää päästä ja kulttuuria pitää olla syrjäkylilläkin!

Jouni Kemppainen kirjoittaa Maaseudun tulevaisuuden pääkirjoituksessa otsikolla ”Maaseutu on jäämässä marginaaliin vaaleissa.” Oman kunnan mahdollisuuksiin kannattaa nyt tarttua. Mitä voimme tehdä, että elämä syrjäkylillä olisi nykyistä parempaa?

Pienillä kylillä on kulttuurihistoriaa ja tarinoita. Siellä on elävää kansaperinnettä ja yhteisöllisyyttä, kykyä ja ymmärrystä elää luonnonläheisesti.

Suomessa kulttuuritoiminta keskittyy vahvasti Uudellemaalle: 56 prosenttia koko maan kulttuurisektorin henkilöstöstä sijoittui tänne (Uudenmaan liitto). Uudellamaalla toimii lukuisia teattereita suomen ja ruotsin kielellä.

Nykytekniikka tarjoaa ennakkoluulottomia ratkaisuja liikenteen kustannuksiin, koulutukseen ja etätöihin. Luontopalvelut ja luontolähtöiset tai eläinavusteiset terapiat lisäävät hyvinvointia ja elinvoimaisuutta – syrjäisyys onkin voimavara! Harvaan asutuille seuduille voidaan räätälöidä omia ratkaisuja.

Voiko traumasta toipua?

Terapeutti Harri Virtasen uutuuskirja johdattaa kohti parempaa itseymmärrystä

Tiedote. Julkaistu: 22.01.2019, 08:03
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura


Yli puolet ihmisistä kokee traumaattisen tapahtuman. Trauma vaikuttaa identiteettiin ja maailmankuvaan. Se on useiden psyykkisten ongelmien taustalla, voi estää urakehityksen ja tuhota parisuhteen. Terapeutti Harri Virtasen uutuuskirja Trauma ja rakkaus opastaa kohti trauman tunnistamista ja siitä toipumista. Kirjan julkistustilaisuus on 23.1.2019 klo 17 Tiedekulmassa.

Harri Virtasen isä oli alkoholisti ja epätoivoinen äiti uhkasi tappaa itsensä ja lapsensa, kun Harri oli alle kouluikäinen. Kipeät lapsuudenkokemukset johdattivat Virtasen lopulta terapiaan ja kouluttautumaan psykoanalyytikoksi.

”Kirjoitan tämän kirjan siksi, että mahdottomilta tuntuvista kokemuksista voi selvitä. Syvimmät haavat saadaan ihmissuhteissa ja niistä kaikkein syvimmät varhaisessa lapsuudessa, kaikkein läheisimpien ihmisten aiheuttamina. Siksi kirjoitan rakkaudesta trauman yhteydessä. Se, mikä suhteessa on rikottu, voi suhteessa myös parantua.” Harri Virtanen

”Trauma paljastaa jotakin olennaista maailmasta, mutta se tekee sen niin rajulla tavalla, että me kiellämme sen. Trauma paljastaa myytin, jonka varassa elämme: myytin jatkuvuudesta, oikeudenmukaisuudesta, terveydestä, pitkästä iästä, vanhempien hyvyydestä. Todellisuudessa elämä voidaan viedä meiltä silmänräpäyksessä. Todellisuudessa vanhempamme eivät ehkä ansaitsekaan kunnioitustamme. Trauma paljastaa totuuden.”

Trauma ja rakkaus on rohkaiseva kirja, joka opastaa kohti trauman tunnistamista ja siitä toipumista. Virtanen erittelee trauman oireita ja seurauksia runsaiden esimerkkien kautta. Traumatisoituminen on luultua yleisempää ja monen psyykkisen kärsimyksen taustalla on trauma. Kun trauman ja sen asettamat rajoitteet tunnistaa, voi ymmärtää oman vaikutusvaltansa elämäänsä.


Harri Virtanen on terapeutti, kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt aikaisemmin dramaturgian professorina ja kustantajana. Vapaa-ajallaan hän kengittää hevosia.


Harri Virtanen 
Trauma ja rakkaus – Eli kuinka selviytyä mahdottomastaISBN 978-951-858-073-0
161 sivua | kl 14
SKS 2019
S

Kuuntele trauma ja rakkaus -luento: https://soundcloud.com/terapiahuonetahdet/harri-virtanen-trauma-ja-rakkaus

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: markkinointikoordinaattori Marianne Hiirsalmi, marianne.hiirsalmi@finlit.fi, p. 050 501 9510

Tilaa arvostelukappale: arvostelukappaleet@finlit.fi Arvostelukappaleen voi saada myös pdf-muodossa.

Kuntalaisaloite: Pornaisten vesistöt virkistyskäyttöön

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pornaisten kunta käynnistää välittömät toimenpiteet alueemme vesistöjen parantamiseksi. Isojärvi (osittain), Valkjärvi, Ruokijärvi, Kotojärvi, Niinijärvi, Vermijärvi, Kaaklampi ja Mustijoki ovat luonnon moninaisuuden, harrastus- ja virkityskäytön kannalta alueemme suuri rikkaus. Kuuden järven, Kaaklammen ja Mustijoen virkistyskäyttö on vähäistä ja vesistöt ovat kuntalaisille tuntemattomia.

Pornaisten vesistöt kärsivät levästä ja ovat uimakelvottomia suurimman osan kesästä. Jotta ne saataisiin monipuoliseen virkistyskäyttöön, on tutkittava niiden nykytilanne ja tehtävä suunnitelma niiden parantamiseksi. Samalla on kehitettävä tiedotusta parkkipaikoista, kalastus- ja retkeilymahdollisuuksista ja uimarannoista.

Mustijoen ranta-alueet ovat täysin hyödyntämättä keskustan alueella.

Kotojärvi ja sen valuma-alueeseen kuuluva Ruokijärvi ovat järvistä suurimmat. Puolentoista neliökilometrin laajuinen Kotojärvi kärsii rehevöitymisestä. Ravinnepitoisuudet, samea vesi, leväkukinnot, roskakalakannan kasvu ja arvokalakannan väheneminen ja sisäinen kuormitus ovat rehevöityneen järven ongelmia.

Toimenpiteitä vesistöjemme parantamiseksi ovat esimerkiksi vuonna 1997 tehdyn tutkimuksen uusiminen, maatalouden ja golfkentän päästöjen selvittäminen, roskakalojen tehonuottaus, kosteikon rakentaminen, vanhan kaatopaikka-alueen valumien tutkinen, pohjapadon rakentaminen Kotojärven laskuojaan ja muut selvityksessä ilmenevät toimenpiteet sekä suunnitelma vesistöjen virkistyskäytöstä.

Allekirjoita aloite täällä, laitetaan vedet kuntoon yhdessä!

Lue lisää Lausunto Kotojärven vesialueen tilasta

Aloitetta puoltavat Pornaisten nuorten kalastusseura, Laukkosken Osakaskunta, sekä Mustijoesta Elävä Lohijoki ry.

Aloitteen tekijät Niklas Boström, Osku Jari Tapio Kuusela, Harri Virtanen

Tue kahden euron kampanjaa!

Kutsun sinut KAHDEN EURON KAMPANJAAN mielenterveyden, kulttuurin ja ympäristön puolesta. Olen ehdolla eduskuntaan ja kampanja tarvitsee sinua – ja rahaa.

Mielenterveys on tärkein tavoitteemme. Se syntyy yhteydestä toisiin ihmisiin ja luontoon. Mielenterveyden kulmakivet ovat yksinkertaisia: hyvä uni, hyvä ravinto, hyvä liikunta, hyvät ihmissuhteet. Jotta nämä voivat toteutua, pitää olla perustulo, toimiva terveydenhuolto, tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta.

Kulttuuri luo merkityksellistä elämää. Se luo yhteyttä ja osallisuutta. Kolmen pennin ooppera oli Bertol Brechtin 90 vuotta sitten ensi-iltansa saanut musiikkinäytelmä köyhyydestä. Köyhyyttä on myös henkinen köyhyys, näköalattomuus ja toivottomuus. Solidaarisuus on kova juttu myös 2019!

KAHDEN EURON KAMPANJA Holvin verkkokaupassa tai FI07 7997 7998 2768 23

Harri Virtasen tukiyhdistys – Uusi Työväenliike ry

Terapiaa Kymijoelta Manhattanille

Teksti on julkaistu 4.10. Demokraatissa Elämää -osiossa.

Olen kotoisin tehdaspaikkakunnalta Kymijokilaaksosta eikä siellä koskaan puhuttu terapiasta. Koulussa oli opinto-ohjaaja, jonka luo kukaan ei halunnut mennä. Joku kerran meni, ja OPO suositteli työpaikkaa tehtaalta. Se me oltaisiin itsekin keksitty. Se oli kuitenkin eniten terapiaa muistuttavaa toimintaa, mitä sillä paikkakunnalla oli tarjolla: luottamuksellista keskustelua aikuisen kanssa.

Teininä menin seurakuntanuoriin ja silloin sain puhua aikuisten kanssa. Se tuntui hyvältä ja vapauttavalta. Voin puhua perheen salaisuuksista, isän alkoholismista ja kaikesta mistä oli kielletty puhumasta.

Ukin kanssa kävin metsäretkillä ja kalareissuilla Kymijoella. Ukille sai puhua. Ukki oli Kymijokivarren itseoppinut terapeutti. Hän oli sotaveteraani, joka osallistui rauhanmarsseille, ja jonka pihalle ihmiset tulivat murheineen.

Imin sen paikkakunnan henkeä ja kulttuuria. Runokirja piti piilottaa pornolehden väliin. Hypin hengenvaarallisesti junavaunujen välissä ratapihalla. Ongin tukkinipuilta pikkukaloja kissoille aivan kosken yläpuolella. Niput liikkuivat ja tumma vesi teki pyörteitä. Joku hukuttautui koskeen, joku ampui itsensä ja joku hirttäytyi. Terapiasta ei ollut tietoakaan.

Tulin kahdeksankymmentäluvun alussa Helsinkiin ja näin Woody Allenin elokuvia. Niissä oli psykoanalyysiä ja psykiatreja. Rikkaat hullut kävivät Manhattanilla terapiassa. Eräs ystävänikin kävi terapiassa, koska hänen päässään oli käynnissä jatkuva sota. Terapiassa sota-alue pieneni ja lopulta tuli rauha. Kiehtovaa!

Kolmikymppisenä menin itse terapiaan avioeron vuoksi. Koko elämä romahti, terapia auttoi. Ihme homma. Puhuminen paransi, sohva tepsi.

Terapeutit ovat erittäin huonosti kertoneet, mistä terapiassa on kysymys. Mitä siellä tapahtuu, miten se toimii. Lääkkeelliset hoidot on myyty ihmisille paljon paremmin. Suomessa ei ole psykoterapeuttien yhteistä järjestöä kuten vaikkapa Tanskassa. Tanskan yhdistys on aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Terapeuttikoulutus on nyt siirretty yliopistojen alaisuuteen, mutta se on maksullista. Koulutuspsykoterapioineen ja työnohjauksineen sen hinta nousee kymmeniin tuhansiin. Köyhillä ei ole asiaa psykoterapiakoulutukseen. Mutta eipä köyhillä ole varaa terapiaankaan. Kelakorvauksenkin jälkeen omavastuuosuus on monille liikaa.

Järjestelmä on eriarvoistava. Rikkaat terapeutit terapoivat rikkaita hulluja, pääasiassa suurissa kaupungeissa.

Kesällä Mielenterveysseura otti kantaa maksuttoman koulutuksen puolesta. Se olisi askel oikeaan suuntaa. Mutta ongelmia on myös saatavuudessa ja alueellisessa tarjonnassa.

Psykoterapia eri muotoineen on tehokas ja kustannustehokas apu mielenterveyden ongelmiin ja elämän kriiseihin. Se on näyttöön perustuva hoitomuoto. Yhä enemmän tiedetään terapeuttisen suhteen parantavasta vaikutuksesta ja pysyvästä muutoksesta, jonka se voi saada aikaan.

Ja silti homma on ihan retuperällä.

Vuosi sitten olin itse Manhattanilla puhumassa terapeuttisessa konferenssissa aiheesta ekokatastrofi ja mielen puolustusmekanismit. Etsin Central Parkista sen paikan, jossa Woody Allen ja Diane Keaton juoksivat sadetta pakoon.

Kirjailija ja terapeutti

Harri Virtanen

 

Kampanjatarinalla voittoon! Järjestöpäivät 1.9. Tampereella

Sharon Stone sanoi: ”Having a vagina and a point of view is a deadly combination.” Kampanjatarinassa on hiottava tappavaksi yhdistelmäksi se, kuka puhuu ja mistä. Ensi kevään vaaleissa on kaksi megatarinaa: toinen on Stonenkin esiin nostama feminismi ja toinen on ilmastonmuutos. Ilman suhdetta megatarinoihin ei ole kampanjatarinaa. Kaikki poliittinen sanottava ottaa tällä hetkellä kantaa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tasa-arvoon.

Tarina on simppeli juttu: kuka kertoo, mitä kertoo, kenelle kerrotaan ja miten. Alku, keskikohta ja loppu. Tarinassa on henkilöitä ja tapahtumapaikkoja. Siinä on juoni ja sisältö. Se kertoo muutoksesta. Jos poliittisen tarinan päähenkilö on kertoja itse, tarinassa on jotain vikaa. Hyvä tarina tarjoillaan kaikille aisteille: se on visuaalinen ja konkreettinen. Se synnyttää kuulijassa mielikuvia ja tunteita. Siinä on käänteitä. Se voi olla selviytymistarina tai sankaritarina, mutta sen pitää olla inhimillinen. Selviytymistarinassa tehdyt virheet eivät määrittele päähenkilöä.

Donald Trump kertoi kahden välisissä väittelyissä kolmanneksen enemmän tarinoita kuin Hilary Clinton. Molemmat kertoivat tarinoita enemmän kuin poliitikot keskimäärin, koska me äänestämme hyvää tarinaa. Ehdokkaita – ja politiikan näyttämöä – katsotaan kuin tv-sarjaa. Fiktiokratia ja Fantasyland ovat myös täällä. Sairaalasarjassa lääkäriä näyttelevä näyttelijä muuttuu katsojien mielessä lääkäriksi. Poliittisella näyttämöllä kuka tahansa voi muuttua poliitikoksi.

Poliittisella mainonnalla on yksi kiinnostava piirre: tuote ei ole juuri koskaan kunnossa.

Välineet muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla, megatarinat hitaammin, mutta nyt olemme keskellä valtavaa muutosta! Uusilla välineillä kerrotaan uusia tarinoita, mutta tarinankerronnan ydin pysyy arkkityyppisesti samana. Uudet välineet vievät meitä pois single world –kokemuksesta. Uusi tarinankerronta tarjoaa houkuttelevia pelillisiä maisemia ja skinejä hahmoille, mahdollisuuksia olla joku muu. Sosiaalisen median avulla olemme oman tarinamme tuottajia ja päähenkilöitä.

On tärkeää, että ministerit ovat snapchatissä ja presidentit twiittaavat. Kampanjatarina on läsnä kaikissa välineissä ja se reagoi nopeasti.

Eettinen kampanjatarina on aito. Se nousee tarinankertojasta ja tämän arvoista. Se on jäävuorenhuippu. Meidän täytyy tuntea median ja kerrontatapojen muutos, myös siksi että tunnistamme trumpismit ja trollit. Tarinan avulla voimme kertoa arvoistamme ja siitä mitä pidämme tärkeänä. Tarinoita voi käyttää eettisesti.

Poliitikon luo oman kampanjatarinansa. Miksi olen mukana politiikassa? Miksi juuri nyt? Mikä on ensimmäinen poliittinen muistoni? Terapiassa puhutaan seksuaalisista kokemuksista ja muistoista, mutta harvemmin poliittisista muistoista. Millaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia asenteita oli lapsuudenkodissani ja kasvuympäristössäni? Terapiassa voidaan puhua myös megatarinoista: miten kodissani suhtauduttiin luontoon ja kierrätykseen? Millaisen käsityksen sain tasa-arvosta? Terapeuttinen näkemys voi muuttaa politiikkaa ja tietoisuutta ympäristöasioista. Se voi lisätä tasa-arvoa.

Mulkku ja myötätunto on myös tappava yhdistelmä vuonna 2019.

Harrin vappupuhe Pornaisissa

Me emme tarvitse uutta liikettä. Meillä on jo liike. Meillä on liike, joka on luonnut hyvinvointivaltion ja parantanut työväen asemaa jo sadan vuoden ajan. Meillä on liike, joka toimii nyt kaikkien ihmisten elinolojen, elinympäristön ja työympäristön parantamiseksi.

Hyvä Halkian ja Pornaisten väki. Hyvät vieraat.

Minusta tuli sosialidemokraatti kun täytin kuusi vuotta. Se oli isoisäni syytä. Hän kertoi minulle tarinan miehestä, joka ei suostunut ottamaan vankikaveriltaan leipää, koska toinen tarvitsi enemmän. Ukki oli minun ihanteeni ja hänen ihanteensa oli Yrjö Kallinen. Ukki syntyi 1909 Hirvensalmella. Nuorena aikuisena hän tuli työn perässä Kymijokilaaksoon, Inkeroisiin, jossa rakennettiin tehdasta. Siinä tehtaassa ukki teki koko työuransa. Sodassa hän palveli aseettomana lääkintämiehenä ja huoltojoukoissa. Hän oli ainoa veteraani, joka osallistui rauhanmarssille 70-luvulla. Hän ei koskaan omistanut autoa ja liikkui niin pitkälle kuin pyörällä pääsi. Eläkkeellä hän hoiti rakentamansa rintamiestalon puutarhaa ja teki minun kanssani kala- ja metsäretkiä. Pieni puutarha, kalastaminen ja metsänantimet loivat luonnonmukaisen ja lähes omavaraisen systeemin. Ukki toimi aktiivisesti työväenliikkeessä ja oli itseoppinut Kymijokivarren terapeutti, jonka pihalle ihmiset tulivat murheineen. Ukin elämäntavassa yhdistyivät työväenliike ja ekologiset arvot.

Sosialidemokraattiseen puolueeseen liityin kuitenkin vasta 48 vuotta myöhemmin. Askel liittyä ensimmäistä kertaa puolueeseen oli suuri. Vierastin politiikkaa, lyhytnäköistä päätöksentekoa, keinotekoista vastakkainasettelua ja henkselien paukuttelua. Vierastin teknokraattista ja materialistista maailmankuvaa, joka tunnisti vain kovat arvot. Vierastan niitä edelleen.

Kulttuuri ja sivistys eivät ole politiikassa erityisen suosittuja. Kulttuuri ei ole vain kermavaahtoa kakun koristeena, se on itse kakku. Kulttuuri tuottaa hyvinvointia, itseymmärrystä ja työtä. Pornaisissa kiitos kulttuurin vaalimisesta kuuluu aktiivisille ihmisille, ei niinkään kunnalle. Aktiivisten pornaislaisten ansiosta meillä on kesäteatterit, musiikkia, tanssia, sirkus- ja kuvataidetoimintaa lapsille ja nuorille, videopajoja, kirjallisuutta. Ja meillä on monipuoliset mahdollisuudet harrastaa ruumiinkulttuuria.

Huonosti voiva yhteiskunta leikkaa kulttuurista. Huonosti voiva kunta hylkää paikallisen kulttuurin.

Terapia- ja mielenterveyspalvelut eivät myöskään kuulu politiikan suosituimpiin aiheisiin. Terapiapalveluilla ja mielenterveyspotilailla ei ole puolestapuhujia. Hoitoon pääsy on vaikeaa, yksityiset terapiat ovat kalliita. Luontolähtöiset ja eläinavusteiset terapiat ovat hyvä vaihtoehto ja kustannustehokas tapa lisätä hyvinvointia.

Hyvät kuulijat.

Kuulimme äsken Pornaisten tilanteesta vuosina 1917-18. Sisällissota loppui näihin aikoihin toukokuussa sata vuotta sitten. Vangiksi jäi arviolta 76 000 punaista. Suurimmat menetykset koettiin taistelujen tauottua massateloituksina ja epäinhimillisinä vankileirioloina. Sodan traumat vaikuttavat vieläkin. Tässä lähellä asuu ihmisiä, joita on lapsena kielletty tulemaan työväentalolle tai edes tälle mäelle.

Vihapuheen ja populismin aikana on tärkeää rakentaa siltoja ja ymmärrystä eri näkemysten, kansallisuuksien, vähemmistöjen, kielien ja sukupolvien välille. Sovinnon symbolina näen tämän muistomerkkihankkeenkin – kunhan vain järjestäjätahot pääsevät yksimielisyyteen asiasta!

Olof Palme puhui vuonna 1978 näin:

”Ensimmäinen toukokuuta on solidaarisuuden ja turvallisuuden päivä. Tänä päivänä yhteisöllisyys koetaan erityisen voimakkaasti. Yhteisöllisyys, jolla luodaan parempi tulevaisuus. Ja voimakkaammin kuin pitkään aikaan tunnemme kuinka tärkeää on yhdessä vastustaa porvarillista turvattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, itsekkyyttä, kovaa ja kylmää kilpailua. Tänään olemme yhteisöllisyyden ja inhimillisen lämmön puolella, sosialismin puolella. ”

Palmen puhe 40 vuoden takaa tuntuu yhä tuoreelta. Kysymyksenasettelu on sama. Uskallammeko asettua yhteisöllisyyden ja inhimillisen lämmön, myötätunnon puolelle?

Äsken puhuin sovinnollisuudesta ja siltojen rakentamisesta. On myös tekoja ja ideologioita, joita ei pidä hyväksyä. Rasismi, väkivalta, syrjiminen ja kiusaaminen ovat sellaisia. Uskallammeko tehdä niitä asioita, joista syntyy parempi tulevaisuus? Uskommeko itse, että huominen voi olla parempi?

Hyvät muutokset kestävät vuosikymmeniä, huonot tapahtuvat nopeasti. Luonnonmullistukset, tulipalot, onnettomuudet, väkivaltaisuudet ovat nopeita. Mutta on myös hitaita, huonoja muutoksia. Ilmastonmuutoksen ja jätteiden, erityisesti muovijätteiden, kanssa ollaan jo kriittisessä pisteessä. Tällaiseen hitaaseen, huonoon muutokseen ihminen sopeutuu helposti ja sokeutuu sille.

On myös nopeita hyviä muutoksia. On paljon asioita, jotka vain voitaisiin päättää ja sitten ne tapahtuvat.

Hitaita, hyviä muutoksia varten tarvitaan aatteita, jotka kantavat sukupolvien yli. Sellaisia kuin työväenliike ja feminismi. Naisten oikeuksien puolesta on taisteltu 100 vuotta ja #metoo osoitti kuinka paljon on vielä tekemistä. 15-vuotias tyttäreni sanoi, että puhu tasa-arvosta. Sen pitäisi olla niin luonnollista, ettei siitä tarvitse puhua.

Hyvät kuulijat.

Onko meillä todella kanttia jättää tuhottu maapallo ja romutettu hyvinvointivaltio sosiaalisine ongelmineen nuorille? Onko meillä varaa pitää nuoret pois päätöksenteosta? Omaa kuolemanpelkoaan oireilevilla äijillä on liikaa valtaa. He ovat välinpitämättömiä ja tuhoavat mieluummin planeetan kuin muuttavat ruokavaliotaan. Ihmiset kokevat loukkaavaksi sen, ettei ekologisia kysymyksiä oteta vakavasti.

Politiikkaan lähteminen ei ollut minulle egotrippi. Se on ekotrippi.

Välinpitämättömiksi tulevat myös syrjäytyneet ihmiset, ne joilla ei ole toivoa.

Meidän yli viisikymppisten tehtävä on tukea nuorista nousevaa liikettä ja raivata sille tilaa. Aikuinen poikani lähetti musavideon, jossa toistetaan, että kaikki on pilalla, pelkkää paskaa tilalla. Haluammeko todella jättää jälkeemme toivottomuuden?

Tasa-arvo, rauha ja kulttuuri ovat työväenliikkeen kulmakiviä. Tänä päivänä siihen on lisättävä ekologinen elämäntapa ja arvot. Parhaiten nämä toteutuvat hyvinvointivaltiossa. Me emme tarvitse uutta liikettä. Meillä on työväenliike. Mutta sen pitää nyt uudistua!

Hyvää vappua.

Narsismi, kuluttaminen ja ekoahdistus

Fantasiat loputtomasta tyydytyksestä ja mukavuudesta liittyvät narsismiin. Narsismia voidaan luonnehtia harhaksi omasta suuruudesta ja erinomaisuudesta, jossa kaikkivoivan minäkuvan takana on arvottomuus ja tyhjyys. Narsistinen yksilö yrittää täyttää ulkoisen minän mahdottomat vaatimukset ja joutuu jatkuvasti turhautumaan ja masentumaan kykenemättömyydessään. Mutta tätä turhautumisen ja tyhjyyden kokemusta narsistinen yksilö pyrkii välttämään hinnalla millä hyvänsä.

Narsistinen kuluttajaidentiteetti on kyltymätön ja itseään ruokkiva mekanismi. Siinä oikeaan yhteyden kokemukseen pyritään korvikkeilla, jotka eivät ikinä tyydytä pohjimmaista tarvetta eivätkä vapauta arvottomuuden tunteesta. Philip Cushman on liittänyt yhteen kuluttamisen ja narsismin amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Tänä päivänä narsismi ei ole vain yksilön narsismia vaan se voidaan nähdä kollektiivisena, maailmankuvallisena, länsimaista yhteiskuntaa liikuttavana arvona, ei pelkästään psykopatologisena ilmiönä.

Kuluttaminen on pakonomaista käyttäytymistä, riippuvuutta. Yksilö jatkaa elämäntapaansa, vaikka ymmärtää sen olevan tuhoisaa itselleen, läheisilleen ja ympäristölle. Tämän eettisen ristiriidan tunnistaminen koetaan tuskalliseksi. Se synnyttää defensiivistä käyttäytymistä, tosiasioiden kieltämistä, riippuvuutta, välinpitämättömyyttä ja masennusta.

Narsistisesti rakentuvan kuluttajaidentiteetin sijaan voidaan rakentaa ekologista identiteettiä, jossa ruumiilliset, esteettiset ja henkiset nautinnot ovat perustana uudenlaiselle tavalle olla maailmassa ja jossa ekoahdistus ymmärretään merkityksellisenä.

Melanie Joy nostaa esiin lihansyönnin, karnismin, institutionalisoituna, vallitsevana ideologiana, joka on vastoin monia keskeisiä länsimaisia arvoja. Yksilö käyttäytyy vallitsevan paradigman mukaan ja kokee tiedostamattoman ristiriidan, jota käsittelee defensiivisesti. Koska lihansyönti on dominoiva ideologia, sitä ei koeta valintana.

Ekologisten asenteiden on tutkittu länsimaissa asettuvan ainakin kahdelle akselille. Vallitseva sosiaalinen paradigma (dominant social paradigm, DSP) korostaa kasvua ja kehitystä, uskoa teknologiaan ja tieteeseen sekä liberaaliin talousajatteluun. DSP:n malliin kuuluu myös käsitys siitä, että ekologista katastrofia liioitellaan. Uusi ympäristö paradigma (new environmental paradigm, NEP) taas edustaa käsitystä ympäristökysymysten vakavuudesta ja niihin puuttumisen tärkeydestä. Ne yksilöt, joiden asenteissa korostuu DSP arvot, osoittavat vähemmän kiinnostusta ympäristökysymyksiin.

Se mikä näyttää yksilölliseltä kärsimykseltä, voi ekopsykologisesta  näkökulmasta olla kollektiivista. Yksilö kokee syyllisyyttä elinympäristöään tuhoavasta elämäntavasta. Voimattomuuden tunne syntyy siitä, että vaikutusmahdollisuudet koetaan vähäisiksi ja ongelman mittakaava valtavaksi. Miten roskienlajittelu voi vaikuttaa väistämättömältä näyttävään massiiviseen ekokatastrofiin? Syntyy välinpitämätön asenne omaa elämää, läheisiä ja maapallon selviytymistä kohtaan. Yksilö voi myös suhtautua defensiivisesti ja kieltää elämäntapansa eettisen ristiriidan. Ekopsykologit ovat verranneet tätä toimintamallia posttraumaattiseen stressireaktioon tai amnesiaan – kieltämällä kestämättömän tilanteen ihmiset ajautuvat yhä syvemmälle itsepetokseen.

Kirjailija Iida Rauma kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa ekologisesta ahdistuksesta, joka valvottaa öisin. ”Yritän etsiä paniikin ja asioiden kieltämisen välimaastosta jotain kompromissitapaa elää. Että olisi rehellinen sille tosiasialle, että jotain tosi uhkaavaa ja tuhoisaa on tapahtumassa, mutta pystyisi silti elämään mielekkäästi.”

Asiakkaitteni kokemukset johdattivat minut tutkimaan ekopsykologiaa. Niin suuri osa asiakkaista esitti kysymyksiä eettisestä elämäntavasta tai ravinnosta, ja koki ekologista ahdistusta, että se pakotti minut arvioimaan työtapojani ja antamaan tilaa ekologisille kysymyksille, myös niiden parantavalle näkökulmalle. Entä jos ekologinen ahdistus onkin perimmäinen oire eikä jonkin muun psykopatologian ilmentymää? Jos asiakkaitten kokemusta kuuntelisi tässäkin tosissaan?

Teksti on osa artikkelista, joka ilmestyi Psykoterapia-lehdessä 1/2016